Melinan yksityiset

Lykkelig Ulle

  • Norjanvuonohevonen, ori
  • 145cm, ruunihallakko
  • 05.01.2016 , nyt 10-vuotias

  • Koulupainotteinen, KO HeA
  • VH16-053-0095

  • Kasvattaja Vuonohevostalli Lykkelig
  • Omistaja Melina Ekholm (VRL-11408)
  • Ulle asuu Katriinan tallilla
  • Täyttänyt 8v 05.05.2016
    Ulle on virtuaalihevonen

    Rakkaalla lapsella on monta nimeä

    "Uuno, Ulle, mikä sinä nyt olet!", kaikui usein tallissa ja pihalla, kun vallatonta viisivuotiasta sai komentaa milloin missäkin sen meille muutettuaan. Ulle on kova poika keksimään itselleen jatkuvasti uutta tekemistä ja virikkeitä, ja milloin ori pureskeleekin aidan tolppia, milloin härnää muita hevoskavereita. Pahantahtoista tästä ponista ei saa kuitenkaan tekemälläkään, vaikka sillä tuntuukin olevan virtaa kolmen saman kokoisen otuksen edestä. Niinpä Ullella on sekä tarhassa että karsinassa jos jonkinnäköistä virikettä pallojen, heinäverkkojen ja muiden härpäkkeiden muodossa.

    Ulle on joka tapauksessa äärimmäisen lapsirakas. Se ei juuri korvaansa lotkauta, vaikka tyttäreni häärivät kilpaa orin ympärillä letitellen häntää ja asetellen kukkaseppeleitä orin päälaelle. Hoidettaessa ori seisoo rauhassa paikallaan ja odottaa kiltisti, kun tytöt kinastelevat siitä, kumpi saa puhdistaa useamman kavion ja kumpi saa harjata tällä kertaa vatsan alta. Varustaessa ori ottaa kuitenkin kaikki tuntemansa keinot käyttöön pullistellessaan taidokkaasti ja käännellessään päätä pois kuolainten ulottuvilta. Pesuhetkiä Ulle puolestaan rakastaa, ja viettäisi veden äärellä mielellään vaikka koko päivän.

    Ratsuna Ulle on reipas ja omalla moottorilla liikkuva hevonen. Meille tullessaan sen oli usein vaikea keskittyä pitkään samaan harjoitukseen, mutta iän karttuessa Uunosta - anteeksi Ullesta, on kuoriutunut varsin kelvollinen hevonen. Ulle tarvitsee kuitenkin nuoresta iästään johtuen paljon tukea ratsastajalta, eikä osaamaton ratsastaja saa hevosesta juuri hölköttelyä kummempaa irti. Omistajansa takapuolen alla ori toimii kuitenkin jo varsin moitteetta, ja kunhan ylimääräinen sähläys saadaan kitkettyä vielä hiljalleen pois, orista kasvaa varmasti mainio kilpahevonen.

    Maastossa Ulle on omiaan, sillä varmajalkainen ja itsevarma ori ei pelkää mörköjä. Ulle liikkuu maanteillä ja metsäpoluilla reippaasti niin yksin kuin ryhmässä, vaikka tarpeen tullen ponista löytyykin aina myös jarrut. Ryhmässä Ulle on loistava vetohevonen mutta äärimmäisen huono peränpitäjä, sillä ponilla on kova kilpavietti ja näyttämisen halu hevoskavereiden keskuudessa. Jos Ulle ei olisi päätynyt näin tavoitteelliseen ja ruusukehakuiseen kotiin, siitä olisi tullut varmasti mitä parhain vaellusratsu upeisiin tunturimaisemiin.

    Sukuselvitys

    i. Brynhild Ulrik
    rnhkko, 140cm
    ii. Ulfhvatr
    phhko, 139cm
    iii. Udmund
    iie. Sogards Juli
    ie. Regan
    hhkko, 144cm
    iei. Hagen av Tønder
    iee. Rørvigs Belinde
    e. Lykkelig Bella
    rnhkko, 145cm
    KTK-III, KRJ-I
    ei. Victor
    rnhkko, 145cm, KRJ-II
    eii. Kasmir
    eie. Viveka
    ee. Loviise
    rnhkko, 140cm
    eei. Agnar av Eiliflund
    eee. Linette

    Kilpailukalenteri

    Ullella on 40 KRJ:n alaista sijoistusta, joista 12 on voittoja.
    20.05.2016 KRJ, Kauniston tila, Helppo A, 2/30
    21.05.2016 KRJ, Haavelaakso, Helppo A, 4/30
    21.05.2016 KRJ, Haavelaakso, Helppo A, 5/30
    22.05.2016 KRJ, Kauniston tila, Helppo A, 3/30
    24.05.2016 KRJ, Haavelaakso, Helppo A, 2/30
    24.05.2016 KRJ, Haavelaakso, Helppo A, 1/30
    25.05.2016 KRJ, Haavelaakso, Helppo A, 1/30
    25.05.2016 KRJ, Kauniston tila, Helppo A, 4/30
    03.06.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo A, 4/40
    08.06.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo A, 6/40
    09.06.2016 KRJ, Vanima, Helppo A, 3/30
    10.06.2016 KRJ, Vanima, Helppo A, 3/30
    11.06.2016 KRJ, Vanima, Helppo A, 1/30
    14.06.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A, 2/34
    16.06.2016 KRJ, Vanima, Helppo A, 1/30
    18.06.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A, 2/34
    19.06.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A, 1/34
    20.06.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A, 4/34
    21.06.2016 KRJ, Koistila, Helppo B, 1/30
    26.06.2016 KRJ, Koistila, Helppo B, 1/30
    26.06.2016 KRJ, Koistila, Helppo B, 5/30
    04.07.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo A, 2/30
    22.07.2016 KRJ, Heljävirta, Helppo A, 1/40
    22.07.2016 KRJ, Kuuralehto, Helppo A, 4/40
    24.07.2016 KRJ, Koskimäki, Helppo A, 2/30
    26.07.2016 KRJ, Koskimäki, Helppo A, 3/30
    26.07.2016 KRJ, Heljävirta, Helppo A, 2/40
    26.07.2016 KRJ, Heljävirta, Helppo A, 5/40
    27.07.2016 KRJ, Kuuralehto, Helppo A, 1/40
    04.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A, 6/40
    05.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A, 1/40
    06.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A, 2/40
    14.08.2016 KRJ, Heljävirta, Helppo A, 6/40
    21.08.2016 KRJ, Ruuti, Helppo A, 1/30
    23.08.2016 KRJ, Ruuti, Helppo A, 3/30
    25.08.2016 KRJ, Ruuti, Helppo A, 2/30
    30.08.2016 KRJ, Ruuti, Helppo A, 2/30
    01.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A, 1/40
    06.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A, 2/40
    09.09.2016 KRJ, Pikkupellon talli, Helppo A, 6/40

    Muut tapahtumat

    Tarinat löytyvät päiväkirjasta.

    Päivämäärä Tapahtuma Paikka Taso/Luokka Tulos
    25.5.2016 KRJ-tarinakisat Lykkelig Helppo C 1/6
    25.8.2016 NJ-näyttelyt Villa Talvia nvh-orit SA
    26.8.2016 kouluvalmennus Lykkelig Helppo A -
    31.8.2016 syysvaellus Lykkelig - -
    21.4.2017 kouluvalmennus Lykkelig Helppo -
    21.5.2017 KRJ-tarinakisat Lykkelig Helppo C 1/5

    Päiväkirja

    21.05.2017 :: KRJ:n alaiset tarinakoulukilpailut Lykkeligissä

    Tehtävänanto: Sepitä kisoihin jollain tavalla liittyvä omavalintaisen pituinen tarina, jonka jokainen sana alkaa hevosesi lempinimen etukirjaimella.

    "Uralla Ulle unohteli uppiniskaisesti. Usutin uskomatonta uuvattia uhmakkaasti uskottavampaan ulottuvuuteen. "Uumoilinkin Ullen uinahtelevan uralla", uikutin urakasta ukolleni. "Ullen uskomattomat uroteot ulottuvat usein uusavuttomaan uiskenteluun", uhosin uudelleen. Uskoakseni Ulle urakoisi uutterammin, uskaltaessani uhmata uroksen uniikkia, uuniomenaista ulkomuotoa - Ullen uhkea uumahan ulottuu ulkoavaruuteen! Uutisoin uskottavasti Ullen ulkomuodon uudistuvan uudenvuodenaattoon ulottuessamme. Ullesta uudistuisi uskomattoman urakankin uhalla upea, uljas unelmaponi! Uumoiluni unohtui uudesta, uloskaikuvasta uutisesta: "Ulle, untuvikkoluokan uno"!"

    21.04.2017 :: Ratsut vaihtoon -kouluvalmennus Lykkeligissä, kirjoittanut Siiri (Uppe)

    Tehtävänanto: Missä asioissa onnistuitte ja missä olisi ollut parantamisen varaa? Miksi?

    "Osallistuin ratsujen vaihtoon Lykkeligin hevosen Eliaksen kanssa ja sain omaksi ratsukseni Ullen, joka oli paljon pienempi ja liukasliikkeisempi kuin tuttu rauhallinen Elias, jolla olen ratsastanut itsenäisesti aina välillä. Selässä tuntui alusta lähtien hieman hataralta, sillä Ulle käveli jo alkukäynneissä hieman hötkyillen ja yritti välillä oikoa kulmat isolla kädellä testaillessaan tilanteen vakavuutta.

    Ensimmäisien ravipätkien aikana ajattelin, että välikäyntien aikana kysyn kyllä hevosen omistajalta neuvoa. Palaset alkoivat kuitenkin loksahdella paikoilleen, sillä kolmikaariseen kiemurauraan siirryttäessä alkoi Ullekin keskittyä, sillä tehtävä sisälsi myös voltteja ja sain tarjottua kokoajan tekemistä hevoselle. Lopulta kiemurauraharjoituksen tiimoilta minusta tuntui siltä, että Ulle opasti minua ja opetti paljon. Kiemurauran suoristuksiin lisätyt pysähdykset ja liikkeelle lähdöt sujuivat alusta asti hyvin, sillä opettajan neuvoilla sain Ullen kunnolla apujen väliin ja sitä oli helpompi ratsastaa.

    Välikäyntien jälkeen laukkaympyröitä aloitellessa tilanne riistäytyi jälleen käsistäni hevosen puhkuessa uutta energiaa ja jopa ihan vain laukan nostamisessa oli alkuun vaikeuksia. Kun opettaja ohjeisti seuraavaa tehtävää, jossa tuli laukata kolmikaarinen kiemuraura siten, että kaarteet tultiin käynnissä, halusin sanoa opettajalle etten osaa. Laukannostot olivat nimenomaan se ongelma ja Ulle oli ollut muutenkin siirtymissä hieman kaheli viedessään minua aivan 6-0 ja syynä oli oikeastaan vain se, että omat taitoni osoittautuivat tunnilla riittämättömiksi. Ensimmäisen epäonnistuneen kiemurauran jälkeen kävimme opettajan kanssa läpi avut ja niksit, minkä jälkeen toinen kiemuraura laukannostoineen sujui jo astetta paremmin, muttei siinäkään siirtymät ja nostot kaarteiden puitteisiin mahtuneet Ulle honkkeloidessa menemään vähät avuistani välittämättä.

    Keskustelimme Ullen omistajan kanssa loppukäyntien aikana suorituksesta ja sain hitusen paremman mielen Melinan kertoessa, että Ulle on aikalailla yhden ihmisen hevonen ja vaatii hieman pidempää tutustumista kuin mitä tunnin treeni ehtii tarjota. Voisin nousta Ullen selkään uudestaankin, kunhan olen ensin toipunut tästä kerrasta ja hoksannut mitä oikeastaan loppujen lopuksi en vain kertakaikkiaan osannut."

    31.08.2016 :: Syysvaellus Lykkeligissä

    Tehtävänanto: Millaisen välishown ratsusi järjesti peltoaukealla?

    "Olisi pitänyt arvata jo vaellukselle ilmoittautuessa, että kaikki ei tule menemään ihan putkeen. Ulle osoitti koko retken ajan hävyttömän suurta mielenkiintoa mukana olleita tammoja kohtaan, ja erityisesti Triikka-raukka oli orin kohteena siinä määrin, että tamma päätti loikata pois jonosta – hinnalla millä hyvänsä. Jäimme tuijottamaan tilannetta hölmistyneinä Ullen kanssa, ja lopun matkaa kuljimmekin hyvän välimatkan päässä muista. Ullella näytti olevan siis syksyisestä vuodenajasta riippumatta aimo annos kevättä rinnassaan. Täytyy varmaan katsoa sille heti kotiin päästyämme joku oman rodun tamma jonka luona vierailla, sillä tässä alkaa kärsiä jo niin hevosen kuin omistajankin hermot tätä vauhtia.."

    26.08.2016 :: Vuonohevosten ryhmäkouluvalmennus Lykkeligissä, valmentajana Uppe

    Lykkeligissä järjestetyn norjanvuonohevosille avoimen ryhmävalmennuksen tehtävät liittyivät pitkälti avo- ja sulkutaivutuksiin sekä laukkatyöskentelyyn. Pitkille sivuille hieman uran sisäpuolelle tehtävät taivutukset sijoitettiin valmennuksen alkuun ja niiden avulla ratsukot saivat verrytellä sopivasti myös omaan tahtiin. Taivutuksiin lisättiin välikäyntien jälkeen keskihalkaisijalle ratsastaminen, jonka aikana tuli nostaa laukka ja palata raviin varten sivun päässä. Lopuksi työstettiin vielä keskiympyrällä pienemmissä kahden hengen ratsukoissa vastalaukkaa. Ullelle ei ihan heti auennut taivutusharjoitus sen jälkeen, kun siihen lisättiin keskihalkaisijalle siirtyminen, sillä se olisi mielellään jatkanut turvallista suoraa uraa ja näyttänyt taas seuraavalla pitkällä sivulla kuinka hienoja taivutuksia takataskusta löytyykään. Taivutukset olivat siis teidän osalta paras onnistuminen tänään, oikein sulavaa ja tarkkaa työskentelyä sen osalta. Laukka, etenkin vastalaukka, olisi saanut olla aavistuksen isompaa ja ryhdikkäämpää. Nyt hevonen jäi herkästi mutkalle ympyrällä.

    25.05.2016 :: KRJ:n alaiset tarinakoulukilpailut Lykkeligissä

    Tehtävänanto: Kaikissa luokissa lähtökohtana on kuviteltu tilanne, jossa pidät suosittua hevosblogia sinun ja hevosesi elämästä. Vastaa lukijakysymyksiin: 1. Mitä kisarutiineja teillä on? 2. Onko hevosellasi ärsyttäviä tapoja? 3. Sopisiko hevosesi opetusratsuksi?

    "Kiitos kaikille lukijoille hyvistä kysymyksistä! Valitsin muutamia useimmiten esiin nousseita asioita, joita päätin käsitellä tämän päivän aiheena. Ihan alkuun haluan vielä alleviivata, että Ulle on itselleni vielä aika uusi tuttavuus ja olemme startanneet vasta muutamissa luokissa, mutta onhan niitä rutiineja tässä meillekin jo hiljalleen muodostumassa. Ensimmäinen kysymys koskikin kisarutiineja:

    1. Mitä kisarutiineja teillä on?
    Siitä on tullut jo enemmän sääntö kuin poikkeus, että kisahoitajiksi itseään tituleeraavat tyttäreni, Katri ja Emilia, sukivat Ullen aina viimeisen päälle hienoon kisakuntoon. Kun poni on harjattu korvista kavioihin, kaivan esiin visusti varjelemani uuden, valkoisen kisahuovan. Varusteet kiillotan aina edellisenä päivänä. Lopuksi sujautan omat onnenpöksyt jalkaan ja juon tölkillisen Pepsi Maxia!

    2.Onko hevosellasi ärsyttäviä tapoja?
    Ei oikeastaan. Ulle on todella lapsirakas ja tytöt tulevat sen kanssa loistavasti juttuun. Tai no on sillä yksi ärsyttävä tapa – nimittäin pullisteleminen. Ulle on toisinaan kuin pahainen ratsastuskouluponi alati paisuvan vatsansa kanssa, ja ennen ratsaille nousua on aina varmistettava moneen kertaan, että vyö on tarpeeksi kireällä, etten keikahda kesken suorituksen vatsan alle.. Niinkin on kerran käynyt, mutta onneksi vain kotiolosuhteissa. Ikävä kyllä mieheni ehti napata tilanteesta kuitenkin kamerallaan todisteet, ja tiedänkin jo, mitä suvun kanssa naureskellaan tämän vuoden joulupöydässä.

    3.Sopisiko hevosesi opetusratsuksi?
    Kysytkin vielä! Ulle on ollut entisessä elämässään varmasti tuntiponi tai vaellusratsu, sillä ihmisystävällisyys ja varmajalkaisuus ovat koko ponin olemuksen perusta! Joku voisi toki selittää piirteet rodunomaisina, mutta kyllä Ulle nyt on sentään niin spesiaali, että se ansaitsee tässä kohdassa erityismaininnan. Eli vastaukseni on: kyllä sopisi! Erinomaisesti!

    Palaan muihin kysymyksiin seuraavassa postauksessa, sillä nyt kuulostaa siltä, että spesiaali opetusratsuni aiheuttaa turhalla läheisyydenrakkaudellaan pihalla jotain ongelmia.. Palaan aiheeseen ensi kerralla!

    ♥: Melina ja Ulle"

    12.05.2016 :: U niin kuin uusi lempiponi

    Tyttäreni Katri ja Emilia ovat rakastuneet Ulleen jo nyt ikihyviksi. Nuori ori ei ole saanut juuri rauhaa tallissa tai laitumella - topakoista komentamisyrityksistäni huolimatta - sillä tytöt paijaavat pystytukkaista ponia minkä ehtivät. Ulle muistuttaa kyllä kieltämättä hätkähdyttävän paljon jo edesmennyttä poniamme Uunoa, joka asui pitkään kotitilallamme Runorannassa. Uusi tuttavuus on tosin huomattavan paljon lapsirakkaampi ja helpommin käsiteltävissä kuin ilkikurinen, edesmennyt Uuno, eikä Ulle juuri korviaan lotkauta, vaikka tytöt tekevät sille kilpaa kukkaseppeleitä komean kuontalon koristukseksi.

    Kasvattajan luona viiden vuoden ikään ehtinyt Ulle on oppinut jo hyvin ratsastuksen perusasioita, ja kieltämättä omatkin sormeni syyhyävät jo, kun odottelen tuttua Jenni-valmentajaa visiitille. Tarkoituksena olisi alkaa hioa Ullesta vähin erin kisaratsua helpon B:n - A:n kisakentille. Tämä tietää siis hikistä, mutta toivottavasti myös todella antoisaa kesää.

    10.05.2016 - Ulle saapuu talliin

    Runoratsujen pihaan tupsahti kauniina toukokuisena aamupäivänä jotain uutta ja ennenkuulumatonta, kun komea, viisivuotias vuonohevosori Ulle asteli korskahdellen alas kuljetusauton lastaussillalta. Niinpä vaan olin ostanut ystävältäni Upelta jälleen yhden hevosen lisää, ja aikaisempi yhteistyörepertuaari suomenhevosten ja newforestinponien kanssa laajentui nyt myös vuonohevosiin. Ulle tulee olemaan hieno lisä tallin "vääränrotuisten" hevosten, eli tinkereiden, russien ja muiden kumppaneiden joukossa.

    Nuori Ulle on osoittanut nopeasti olevansa kelpo hevonen, vaikka se melkoinen tättähäärä joissain tilanteissa onkin. Komea, hienoliikkeinen ori pääsee näyttämään meillä taitonsa eritoten koulukentillä, mutta miksemme kävisi kokeilemassa onneamme myös näyttelyissä ja sitä myöden kantakirjassa, mikäli rahkeet riittävät. Näinkin lyhyen tuttavuuden jälkeen voin kuitenkin todeta, että Ulle oli kelpo ostos.


    Ullen kuvat © Pauliina Kontinen
    
    Ulkoasu © M Layouts, muokkaukset © Melina | Ulkoasun kuva © Chris Phutully