Elyse

Kesäillanmaasto

Tervetuloa Elysen kesäillanmaastoon 19. elokuuta! Reissuun mahtuu mukaan kuusi ratsukkoa, ja osallistua saa niin omalla kuin tallinkin hevosella. Osallistuakseen ratsastajan tulee kirjoittaa haluamansa mittainen runo tai tarina maastoreissun kulusta, johon sisältyvät sanat intiaanipäällikkö, hepsankeikka, jogurttipähkinä. Muutoin tyyli ja sana ovat vapaat. Hyttysensyöttinä seikkailun päätteeksi Melina antaa jokaiselle ratsukolle pienen kirjallisen palautteen yhteistyön sujuvuudesta ja ohjeistuksen noudattamisesta. Ohjelmasta lisää alhaalla. Ilmoittautumiset sähköpostiin elyse@luukku.com 18.8. mennessä otsikolla Kesäillanmaasto seuraavassa muodossa:

Ratsastaja - <*a href="http://osoite">Hevosen kutsumanimi<*/a> (rv) runo tai tarina (tähdet pois!)


Ohjelma
- ratsaille punnerretaan noin klo 20.00, retki tehdään ilman satulaa
- reissu taittuu eri askellajeissa ja vaihtelevassa maastossa: kiipeämme kukkuloille, sukellamme syvyyksiin ja hoilaamme hassuja haikuja!
- luvassa on myös leikkimielinen salapoliisikisa: selvitä, kuka mukanaolijoista heittelee sinua jatkuvasti kävyillä!
- tallille palataan takaisin noin klo 22.00

Maastoreissun tavoitteena on tarjota aivoja tuulettavaa puuhaa ja leppoisaa yhdessäoloa kesäillan keskellä!

Kommentit sivun alalaidassa! (lisätty 21.8.)


Osallistujat
Melina ja Justiina vetävät joukkoa

1. Maiju - Lalla
Aurinko oli jo laskemassa, kun talutimme hevoset Elysen pihalle ja nousimme kukin oman ratsumme selkään, ja sainpas taas pungerrettua itseni Lallan satulattomaan selkään. Tässähän alkaa olla jo melkein hyvä! Pian oli aika lähteä ihanaan, pikku hiljaa hämärtyvään sunnuntai-iltaan hyvässä heppajengissä. Ehkäpä Lallan hyönteiskarkote estäisi omia käsiäni aivan pilkuttumasta ötökönpuremiin? Tarkistin vielä, että avonaisen hupparini taskusta löytyi evääksi varaamani jogurttipähkinät - eihän maastossa nälkä saa yllättää! Sitten olinkin valmis asettumaan joukon viimeiseksi, Melina johti joukkoa kuin intiaanipäällikkö konsanaan, ratsunaan kaunis Justiina ja meidän välistämme löytyivät muut iltamaastoon osallistuvat ratsukot. Matkan edetessä, aina välillä vähän rauhallisemmin ja joskus vähän reippaammin, sai kyllä ihanasti rentoutua ja tuulettaa ajatuksiaan. Kaihokin ehti jo vähän tulla - kesä on jo niin lopuillaan, että tällaiselle koulussa työskentelevälle tuntuu jo enempi syksyltä. Mutta tulee se kesä ensi vuonnakin! Iltamyöhäisellä nukkumaan mennessä ei uni meinannut tulla, kun päässä soi vielä loppumatkasta kehitetty laulunalku: *Voi tuota hepsankeikkaa kun ei se koko seikkaa voi niin ymmärtää vaan lähtee vaikka Kreikkaan!*


2. Dior - Masinero
Elysen tallipihalla oli tohina päällä kun toinen toistaan hienompia hevosia oli valmistautumassa ratsastajineen kesäillanmaastoon. Melina kiipesikin jo Justiinan selkään, ja Melina näytti intiaanipäälliköltä siellä selässä. Tomerasti hän yritti patistaa meitä lähtöön.

Kun viimeinkin päästiin lähtöön, yksi ratsastaja huusi: "Mun jogurttipähkinä jäi tallille!" Niin mikä, oli useiden kysymys. Kun Jogurttipähkinä oli haettu, päästiin matkaan. Mitään kommelluksia ei käynyt, mutta minä itse tipahdin Masineron selästä. Hepsankeikkaakaan ei ehtinyt sanoa kun maassa jo lojuin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Takaisin tallipihaan tultua kaikki oli iloisia. Näköjään maasto oli kuitenkin mennyt hyvin!


3. Taru Koivula - Mesikämmen
Reissu alkoi hyvissä merkeissä, sillä sää oli lähes täydellinen. Aurinko paistoi enää vain puolittain, mutta se hääti ympärillä pörräävät itikat ainakin avoimilla alueilla pois kimpustamme. Istuin Maunon selässä nauttien leppoisasta tunnelmasta ja rupatellen muiden ratsastajien kanssa. Tuntui omituiselta ratsastaa pitkästä aikaa ilman satulaa, suuressa porukassa. Oikeastaan koko viimevuoden olen maastoillut lähinnä yksinään, sillä käyn tallilla yleensä päivällä ja silloin siellä on harvemmin väkeä. Välillä nappasin taskustani pari jogurttipähkinää, joita oli unohtunut sortsieni taskuun.

Matka taittui nopeasti hyvässä seurassa, mutta ihmettelin kuka helkkari minua viskoo ja millä. Mauno ei ollut moksiskaan, mutta ori tuntui välillä punkevan liian lähelle edellä olevaa ratsukkoa, joten sain olla tarkkana välimatkojen pitämisestä. Tammojen perään se ei tuntunut ihmeekseni haikailevan, vaan korkeintaan nyrpisti 'moisille hepsankeikoille' nenäänsä. Jos Mauno on oikeasti aina ollut noin lunkki tapaus tämän asian suhteen, en oikeastaan ihmettele sen päätymistä seurahevoseksi epäonnistuneen raviuransa jälkeen, vaikka muutoin se onkin melkoinen jääräpää.

Laukkapätkillä Mauno tuppasi innostumaan liikaa, sillä se yritti kiilata parhaansa mukaan ja aloitella kilvoittelua. Loppumatkasta ori oli kuitenkin jo sen verran uupunut, ettei enää missään vaiheessa pyrkinyt muiden edelle ja se tallustikin oikein nätisti, yrittäen välillä nyhtää ruohoa matkanvarrelta. Pohtimani mysteerikikin selvisi viimeisimmillä kinttupoluilla, kun näin, kuinka käpyjä tippui satunnaisesti vanhassa kuusimetsässä suurilta oksilta, jotka menivät ristiin rastiin polun yläpuolella.

Reissu oli mielestäni kokonaisuudessaan oikein onnistunut, sillä se sujui jouhevasti, eikä kenelläkään tuntunut juurikaan olevan ongelmia hevostensa kanssa. Purotkin ylitettiin sulassa sovussa ja niin hevoset kuin ratsastajatkin vaikuttivat kaikinpuolin tyytyväisiltä päästessään hieman irroittelemaan.


4. Samppa - Riku
Runon sanat:
On kesäilta tuulenvireinen,ei lainkaan kiireinen.Suitset asetan orilleni,omalle rakkaalleni.Selkään ponnistan keveästi,ravurinikin laittaa jaloilla leveästi. Riku kävelee allani rentona,omat kätenikin hentonaohjia pitää,jos humma vauhtia lisää. Kukkuloilla kävelemme,kunnes järven näemme.Kaviot tömistävät rauhassa,eikä kelikään läheskään lauhassa.Liidämme pian laukkaa,niin että maa paukkaa. Järvessä viilenemme,tuon ihanan letkeän hetken.Matkaamme kotia kohti hyvän tovin,kunnes aikamme loppuu kesken kovin.Talli häämöttää,niin myös reissun loppu. Joka hetken aika kuitenkin jättää,niin myös tämän päättää.

Tarina:
"Soo, poika!" rauhoittelin hevosta muistuttavaa ravuri-oria pompatessa trailerista ulos vauhdilla ja voimalla. Riku steppaili ympäriinsä, eikä orikuolaimella tahtonut näkyä vaikutusta. Lähdin ripeästi taluttamaan näykkivää nuorukaista kohti tallia. Taisimme olla ensimmäisiä ratsukoita, tallissa kun ei näkynyt ketään muita paitsi... Joku tytön tyllerö pollen kanssa. "Mihis mä voin tän Riksun laittaa?" kysyin. Tyttö käänsi päänsä, mittasi vähän aikaa meitä katseellaan, vilkaisi nopeasti ympärilleen ja sanoi melko nopeasti "Vaikka tuohon perälle" osoittaen tallin perälle. Nyökkäsin nopeasti Rikun luimiessa steppaillen. Etenimme melko turvallisesti karsinaan, jossa päästin orin nuuhkimaan paikkoja. Suljin erittäin hyvin oven salvat, ettei vaan pikkuisia Riku-poikia tai Rikustiina-tyttöjä pääse tulemaan tähän landiaan. Astelin hakemaan orin harjapakkia, suitsia ja omia varustuksiani. Taiteilin kaikki tavarat mukaani samalla kertaa, eikä mikään tippunut matkan varrelle. Joku muukin saapui tallille, mutten kiinnittänyt juurikaan huomiota. Tallissa varmistin suitsien olevan ehjät, ja olihan ne. Otin Rikun käytävälle. Riku alkoi steppaamaan häiritäkseen hieman takkuisen karvapeitteensä sukimista suoraksi. "Miten ihmeessä sä voit olla näin pölynen..." mumisin harjatessa oria selästä. Ei ori enää arastellut harjaamista, mutta laihahan se edelleen oli, vaikka ruokailu-ohjelmaa oli muutettu ja liikuntaa poistettu kalenterista. No, päätin kuitenkin harjata orin ilman suurempia murheita. Riku potkaisi muutaman kerran ja näytteli raspattuja hampaitaan yliaktiivisesti. Samassa talliin asteli tamma. Riku alkoi hörisemään näykkimisien sijasta, kuopimaan ja esittämään herrasmiestä. Päätäkin se nyki ahkerasti. Jatkoin harjausta ripeään tahtiin. Riku vähän mulkaisi, mutta jatkoi tamman tiirailua innokkaana. "Ettäs jaksatki... Sähä oot vasta neljä vee kakara, ei ne naiset viel pitäs kiinnostaa. Eli ryhdistäydyhä nyt, mies!" sanoin hieman huvittuneena. Tallissa aikaisemmin olleen tytön suupielet nykivät ylöspäin, samoin vasta saapuneen. Ei sille voi mitään jos ollaan sen verran hölmöjen näköisiä! Harjailtuani hevosta jonkin aikaa siirryin kavioihin. Kaikki sujui muuten hyvin, paitsi Riku ei nostanut sitten millään toista etukaviotaan... Sekin sujui kuitenkin tarpeeksi pitkän nojailun jälkeen. Selvitin harjan ja hännän orin kuopiessa silloin tällöin innoissaan. Kaikki sujui vallan mainiosti. Suitsetkaan ei tuottaneet ongelmia, vaikka Riksupiksu nostikin pään taivaisiin ja koitti näykkäistä muutamaan otteeseen. Lopulta jokainen oli valmiina. Riku alkoi steppaamaan pää ylväästi pystyssä. Ärähdin orille tämän koittaessa hieman jopa rynniä, mutta ei tämä jääräpää ottanut tälliä päähänsä tälläkään kertaa. Kypärän saatuani päähän nousin Rikun selkään kiven päältä ojan reunalta, ilman ongelmia Rikun jämähtäessä paikoilleen kuin mikäkin variksen pelätti, vain pitkä suora harja hulmusi pienesti tuulessa. Odottelin muiden selkään nousua pitäen pitkiä ohjia. Ori kökötti paikallaan rentona. Olin hämilläni - niin hurja orini seisoi nätisti paikallaan, vaikka edessämme oli aika herkullinen tamma, olimme vieraassa paikassa ja olin ajanut poikaa viiimeisen kuukauden.

Lähdimme etenemään rauhassa. Pidin Rikun kanssa jonon häntää. Kaikki sujui muuten ihan mukavasti, paitsi martingaalin puuttuessa orin pää nousi taivaisiin, enkä nähnyt pitkän kaulan takaa kamalan hyvin... Kaikki sujui ihan hyvin, etenin löyhillä ohjilla sopivan matkan päässä muusta joukosta. Riku koitti kerran kylläkin kiihdytellä, mutta pidätin hennosti ja kaikki oli taas kunnossa. Orin pää alkoi myös laskeutumaan rentoutumisen merkkinä. Vilkaisin nopeasti kaulan takaa sivulle muihin ratsukoihin päin. Justiina eteni hyvin, ikään kuin Melina etenisi intiaanipäällikön tavoin uljaalla ratsullaan. Tosin inkkareilla ei taida olla puoliverisiä, virnistin itsekseni. Riku oli vaahdonnut jo hirmuisesti - ryntäät ja etujalat olivat aivan valkoisessa vaahdossa. Mieleeni tunki väkisinkin edellinen omistaja verisine ravipiiskoineen, luurangon laihoine pelokkaine hevosineen. Työnsin ajatukset mahdollisimman nopeasti pois ja keskityin kehumaan oria, miten hyvin se kulki. Vihdoin aloimme alottamaan ravia. Nappasin ohjia hieman tiukemmalle, pitäen ne edelleen hyvin löyhällä. Naksautin kieltäni kerran ja ori siirtyi ihanaan lennokkaaseen ravurin raviinsa korvat hörössä, mutta silti maltilla. Jännitin vartaloni pieneksi hetkeksi, ja ori hidasti vauhtiaan sopivaksi. Jokainen myötäili maastoa, ratsastaja kuin ratsu. Humputtelimme ravissa jonkin aikaa, kunnes hidastimme käyntiin alamäkeä varten. Riku hieman pomppasi eteenpäin kuopan yli. Horjahdin aika reilustit, pakko siinä oli todeta, että hepsankeikkasta, mites nyt näin kävi? Alamäen jälkeen jatkoimme ravaamista. Harmiksemme joku tippui ratsunsa selästä, mutta onneksi mitään ei sattunut. Tyttö nousi heti selkään ja jatkoimme matkaa rauhallisessa ravissa. Pian jonon päästä kuului, että saa laukata laukkapätkän, muttei ole pakko. Innostuin hirmuisesti ja maiskautin orille siirtäessäni painoa ja pohkeita. Ori lähti liitävään laukkaan. Nautin tasaisesta laukasta harjan hulmutessa vauhdin mukana. Laukkasuora alkoi loppumaan ennen aikojaan. Jarruttelin istunalla ja kevyesti pidätteillä orin vauhtia. Riku tiputti rauhallisen ravin kautta käyntiin. Kiitin poikaa taputtamalla kaulalle. Pidätin orin myös pysähdykseen pieneksi virkistykseksi. Etenimme käynnissä hieman jyrkempään maastoon, jonka huomasin olevan kukkula.
Maisemien lomasta näin järven pinnan hiejastavan ilta-aurinkoa. Riku katseli hieman oudoksuen ympärilleen. Aloimme jälleen ravaamaan, jonka kautta siirryttiin jokainen laukkaamaan. Rikun kisavaistot heräsivät, mutta pienillä pidätyksillä ja istunnalla pysyi poika aisoissa. Ravasimme veden rajaan hidasta ravia, osa jopa kävelikin. Hyppäsin orin selästä alas vähäksi aikaa. Riku nuuhki vettä hölmön oloisena. Kävelin itse edeltä järveen noin polviin asti. Riku katseli innoissaan, mutta hieman arkana. Pienen kannustuksen jälkeen ori pomppasi syvälle veteen. Ponnistin takaisin korkealle selkään Rikun kauhoessa innokkaasti vettä. Myös muutkin kuopivat silloin tällöin. Kehuin poikaa useasti. "Ei se niin pahan näköistä ollut, eihän?" kysyin virnistyksen kanssa toiselta ratsukolta. Ratsuna oli jonkin moinen ravuriratsu. Tyttö, tai pikemminkin nainen nyökkäsi: "Tosi kamalan näköistä", mutta virnisti kuitenkin.
"Ja eiköhän lähdetä ravaamaan rantaviivaa!" Melina huusi kannustaessa hevosensa ravaamaan. Lähdimme kaikki muutkin, osa syvemmällä, osa matalemmalla. Me olimme Rikun kanssa melko syvällä, mutta taisihan Riku olla suurin korkeudeltaankin. Ravasimme melko pitkän matkan. Nautin koko ajan täysillä, vaikka Riku vähän kompuroikin, jarrut unohtuivat ja vauhti kiihtyi yhdessä vaiheessa liikaakin. Lopulta saimme itsemme turvallisesti maan päälle. Annoimme hevosten kävellä, mutta Rikun kanssa se ei aivan niin sujunutkaan. Poika nimittäin päätti kulkea keulimalla. Se pomppi pystyyn takamus lähellä maata, pää taivaissa ja vielä hampaat lukossa. Sahasin kuitenkin tarpeeksi reippaasti, niin takaosa nousi. Tosin, liikaa. Pienen pieni pukki saatiin keulimisen tilalle, mutta sen jälkeen mentiinkin nätisti pää taivaissa. Annoin orin pelleillä, tuolla pään nostamisella. Etenimme pian laukassa ylämäkeä. Joltain hevoselta pääsi pieni pukitus, mutta ei muuta käynytkään. Järven kimmellys jäi kauas taakse. Aurinko oli jo laskenut metsikön taakse. Ravasimme rennolla tahdilla kukkuloille, kävelimme alas, laukkasimme laukkasuoralla. Riku oli laskenut päänsä omalla ajallaan matalammalle. Kehuin oria muutaman kerran kaikkien ravaillessa rauhassa. Jutustelin edessä olevan ratsukon kanssa niitä näitä. Laukkasimme vielä pienen pätkän, ravasimme melko pitkään ja loppumatkan kävelimme. Rikun kävellessä rauhassa kehuin oria, venyttelin itse orin selässä ja annoin ohjien olla niin pitkinä kuin pystyi. Riku venytteli kaulaansa ja pidensi askelta. Matka loppui aivan liian nopeasti, kun oli niin mukavaa ratsastaa maastossa mukavan porukan kanssa. Tiputtauduimme jalat hieman kankeina alas. Pussasin oria turvalle tämän odotellessa melko rauhassa. "Hyvä oot, jogurttipähkinäsein. Mikä lie pikkupahis ootki."
Hoidin orin nopeasti pois, katsoin kaviot ja loimitin sekä suojitin tämän traileria varten. Tarikkuun päästiin melkohelpolla, mitä liinoja piti vilauttaa raipan kanssa.


5. Pirkko Rantala - Vieskaus
Kuinka moni on saanut koeratsastaa uuden hevosensa kesäillanmaaston merkeissä? Veikkaanpa ettei kovin moni, mutta minulle aukesi eteen loistava tarjous. Nappasin härkää sarvista kiinni ja päätin lähteä kokeilemaan onneani uuden hevoseni, intiaanipäällikön eli Vieskauksen, kanssa. Sormet ristissä toivoin, ettei suustani pääsisi kovinkaan montaa hepsankeikkaa - onhan se lausahdus jo todella vanhanaikainen... Kasvoni muistuttaisivat varmasti jogurttipähkinää, kun saan tilaisuuden hypätä suomenhevosoriini selkään.

"Intaanipäällikkö eli Vieskaus, mikä kumma se on?", kysyi kummastuneena Taru Koivula. Ja niin alkoi kertomukseni. No, ettekö kuulleet kummaa intaanihuutoa, kun saavuitte Elysen tallipihaan? Se on jättimäinen suomalainen intiaanipäällikkö, jolla on korvien välissä sulka ja vyötäisillään bambuista tehty harsomekko. Näkisittepä sen jalat, ne ovat ainakin näin isot! Sitä kannattaa varoa, saatat vaikka saada harjasta päähäsi... Jos et tiedä mikä on intiaani, niin sillä viitataan Amerikan alkuperäiskansoihin ja niistä polveutuviin suomalaisiin.

Kanssamaastoilijat ihmettelivät ja kauhistelivat, että minneköhän he ovat tiensä löytäneet. Miettivät varmasti myös, että onkohan tuo Pirkko Rantala täysin vinksahtanut päästään.

"Heh, vitsi vitsi! Tämä on Vieskaus. Tämä tässä vieressäni. Uusi tuleva hevoseni, jolla koeratsastan tämän tunnelmallisen kesäillanmaaston. Olen innosta pinkeänä, mutta jännittää tämä selkään nousu... Hiiop!", kerroin muille ja kavutessani Vieskauksen selkään muistutin aivan jogurttipähkinää. "Hepsankeikkaa!", huudahdin kun meinasin selkään hypätessäni lentää kuin leppäkeihäs orin toiselle puolelle.

Kaikki ratkesivat hersyävään nauruun ja pystyimme vihdoinkin aloittamaan illanvieton.


6. Uppe - Villa
Villan selkä tuntui untuvaiselta. Heti kun punnersin itseni pienen möhömahatammani selkään, tiesin valinneeni Elysen kesäillanmaastoretkelle oikean hepsankeikan. -Minä ja Justiina menemme ensin, sitten Lalla, Masi, Mauno, Riku ja peränaisiksi Uppe ja Villa, Melina virnuili ja lähdimme possujunassa kohti tuntematonta. No ei vais, kyllä mä ne maastot tunsin, olin siellä monesti hoitohevoseni Pojun kanssa rellestänyt. Villa käveli tasaisen varmasti, kuten yleensäkin. Kun jonkin ajan kuluttua (tiedä sitten kuinka kauan olimme kävelleet, sillä ajantajuni katosi heti ensiaskeleilla) Melina kajautti raviinsiirtymis-huudahduksen kuulostaen aivan intiaanipääliköltä, tarrasin kaulalle sidottun riimunnaruun ja matkustin kermaisan hevoseni selässä ilman huolen häivää. Kun oli taas käynnin vuoro, Melinalle iski kauhea tarve hoilata jotain Kalevala-tyyppistä jodlotusta. Vaka vanha väinämöinen kaikui pian koko letkassa, joten itsekin rohkaistuin kuoroon. Villa kuunteli vähän sen oloisena, että nyt turvat tukkoon tai minä hermostun. Kun kiipesimme jylhän kukkulan päälle, Maunon ratsastajalle iski nälkä. -Hei, mulla on aina taskut täynnä jogurttipähkinöitä just tälläsiä tilanteita varten, mä huikkasin ja ratsastin Maunon viereen, ojensin pähkinöitä taskusta, jaoin vähän muillekin ja ratsastin sitten jonon hännille. Kun palasimme kukkulalta, kävimme aivan totaallisen pohjalla (lue: hiekkakuopalla) ja jatkoimme sitten laukassa. Villan töpöharja liikahteli vaikeamasti laukan tahtiin kun kaahailimme jonon hännillä. Loppureissu menikin rauhallisemmissa merkeissä, ja minusta tuntui kuin olisin ollut unessa. Ihanan virkistävä maastoreissu!

Ps. Käpyjä ei minun päälleni sattunut yhtäkään, ehkä siksi ettei takanani tullut ketään ja edessä olevan heittelyt olisin taatusti huomannut heti 8)



Kommentit
Maiju ja Lalla
Tarinasi kesäillanmaastosta oli mukavan tunnelmallinen ja oleelliset asiat tiivistävä kokonaisuus. Yhteistyötänne en pääse siitä kuitenkaan juuri kommentoimaan, mutta kaikesta päätellen et ainakaan puinut nyrkkiä tai nyhtänyt hiuksia päästäsi "kaakin" kiukuttelun takia. Olit ymmärtänyt ohjeistuksen tehtävään pitkälti niin kuin muutkin: kolme 'taikasanaa' löytyivät, mutta käpyskaba jäi kokonaan uupumaan. Suotakoon se sinulle kuitenkin anteeksi - keksithän reissun aikana sentään omaperäisen laulunlurituksenkin!

Dior ja Masinero
Tällä kertaa tarinasi jäi todella tiivistetyksi enkä osaa oikein sanoa kahta sanaa yhteistyönne sujuvuudesta suuntaan tai toiseen. Oleelliset sanat tulivat käyttöön, ja erityisesti sana jogurttipähkinä tuntui herättävän hilpeyttä sinun versiossasi kesäillanmaastosta. Monien muiden tavoin myös sinun tarinastasi jäi uupumaan käpyskaba, mutta kuten sanoit: loppu hyvin, kaikki hyvin! Hyvä ettet antanut selästätippumisen latistaa tunnelmaa!

Taru Koivula ja Mesikämmen
Tarinasi luettuani en voinut muuta kuin hymyillen todeta, että mukaan lähti näköjään joku joka on kanssani täysin samalla aaltopituudella! ;) Olit ymmärtänyt tehtävänannon todella hyvin, ja tunnelmallinen tarinasi piti sisällään kaiken olleellisen: kuvailit elävästi itse maastoreissua, selvitit kuka nakkeli sinua kävyillä eikä sana "hepsankeikka" ollut sinulle pelkkä suusta lipsahtanut huudahdus. Intiaanipäällikön puuttuminenkaan ei loppujen lopuksi latistanut tunnelmaa. Myös yhteistyönne näytti saumattomalta.

Samppa ja Riku
Tehtävänantoa lukiessasi taisi sattua pieni väärinkäsitys: tarkoitus oli kirjoittanaa runo tai tarina. En pistänyt moista kuitenkaan lainkaan pahakseni, sillä kirjoittamasi runo oli todella kaunis ja tarinasi mielenkiintoista ja elävää luettavaa! Ulkopuolisen silmiin yhteistyönne ei varmasti sujunut aivan moitteettomasti, mutta hienoa että koitte yhdessä onnistumisen hetkiä. Kaikesta päätellen teillä oli myös mukavaa yhdessä. Käpykisan puuttuminenkaan ei haitannut, sillä olit ottanut tarinassasi huomioon niin monia muita oleellisia asioita. Pidän todella kirjoitustyylistäsi, ja teidät olisi mukava saada mukaan valmennuksiin ja muihin retkiin jatkossakin :)

Pirkko Rantala ja Vieskaus
Olipa hienoa saada sinut ja Vieskaus mukaan tallin toimintaan! Tarinasi oli todella hauska ja omaperäinen, enkä voinut olla virnistelemättä lukiessani intiaanipäällikö Vieskauksesta ja siitä, kuinka kasvosi alkoivat muistuttaa jogurttipähkinää ponnistellessasi orin selkään. Asia jota jäin kuitenkin kaipaamaan oli kuvaus itse ratsastusosuudesta: olisi ollut mielenkiintoista lukea miten se koeratsastus sitten loppujen lopuksi sujui. Kaikesta päätellen teillä oli kuitenkin mukava reissu, ja toivottavasti näemme teitä mukana tallin toiminnassa jatkossakin - ellei sitten nurkissamme lymyävä intiaanipäällikkö säikytä teitä tiehenne..

Uppe ja Villa
En voi enää sanoa että osallistumisesi kesäillanmaastoon olisi ollut yllätys, sillä alathan olla jo aikamoista vakiokamaa tallin toiminnassa ;) Silti yllätyn kuitenkin joka ainoa kerta iloisesti kun näen saman tutun nimen osallistujalistalla! Tarinasi oli ihanan veikeä ja humoristinen eikä mielikuvitustakaan puuttunut. Noudatit myös tehtävänantoa lähes täydellisyyttä hipoen: mukana olivat kaikki oleelliset sanat, kuvaus itse retkestä ja ratsastusosuudesta ja aimo annos hilpeyttä ja huumoria! Ja lopuksi on vielä aivan pakko myöntää, että todistit jälleen olevasi varsinainen salapoliisi ;)