Runoratsut
Runoratsut
pääsivumiljöötammatoritkasvatus

Runon Aamos

KTK-II

© VRL-01811
Virallinen nimiRunon Aamos "Aamos" Säkäkorkeus, väri146cm, voikko
RekisterinumeroVH16-018-0572 Koulutustaso, lajiVaB, 80cm, yleispainotteinen
Syntymäaika, ikä10.02.2016 | 12-vuotias OmistajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Rotu, sukupuoliSuomenpienhevonen, ori KasvattajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Kantakirjattu palkinnolle KTK-II heinäkuussa 2016
(pisteet: 16 + 16 + 19 + 19 = 70p, P-suunta)

Luonnekuvaus

Paljon vahvoja mielipiteitä, ruutia vähintään tynnyrillisen verran, vauhdin hurmaa ja oikuttelua. Aamoksemme on tehty osin hankalista, räiskyvistä aineksista, eikä pikkuori ole se helpoin tai mutkattomin tapaus. Kunpa voisinkin sanoa, että ikä on tasoittanut Aamosta, tai että voikkoon tutustuminen avaa sen sielunmaisemaa tuoden esille pehmeämmän puolen. Ei ole tasoittanut ei, minkä lisäksi Aamoksen sielunmaiseman niin kutsuttu pehmeys on lähinnä jyrkkiä linjoja sekä voimakkaita, räiskyviä värejä. Pehmeät pastellit taisivat mennä naapurikarsinaan.

Aamos voi olla mukava, mutkaton hoidokki, mikäli sille sattuu hyvä päivä. Eikä ruoka ole myöhässä. Vaikkei ori noin muuten ole kovin rutiineja rakastava, ruoka-ajat ovat Aamokselle pyhiä. Myöhästyneet heinät tai väkirehut kiukuttavat Aamosta siihen malliin, että se saattaa potkia seiniä tai tehdä muuten (hyvin selkeästi ja kovaäänisesti) mielipahansa tiettäväksi. Niskojen nakkelu milloin mistäkin syystä (huono ilma, ratsastajan totaalityperä idea muusta kuin tukka putkella viilettämisestä, takajalkojen kuljetussuojien laittaminen…) ei ole aivan jokapäiväistä, viikoittaista ehkä.

Ole ripeä ja määrätietoinen, älä anna Aamoksen irvistelyn tai kiukutteluyritysten säikäyttää. Voikko testaa etenkin uusia ihmisiä kaikin mahdollisin tavoin pikku irvistelystä etusella komentamiseen ja hiuksista tai hupusta hampailla kiskomiseen nähdäkseen, onko tämän ihmisen kanssa pakko tehdä yhtään mitään. Tuttujen, orin kanssa pärjäävien ihmisten kanssa Aamos ei yleensä viitsi oikutella niin paljoa, sillä se tietää, ettei siitä ole hyötyä. Tämä ei kuitenkaan estä oria tekemästä pikkukiusaa, kuten liimaamasta kavioitaan lattiaan, hampaitaan yhteen tai muuta vastaavaa. Periaatteessa pienhevonen on melko mutkaton hoidokki, kaikki käy -kaveri, joka ei arastele klipparia, saa slaagia suihkepullosta tai ole moksiskaan pesupaikan kaivosta. Aamos kuitenkin osaa tehdä pikkujutuistakin hankalia niin halutessaan. Eläinlääkärin ja kengittäjän vierailuja varten huulipuristin kaivetaan esille. Aina sitä ei tarvita, mutta se on hyvä pitää lähellä. Ruoalle persona hevosena Aamos saattaa varoittamatta lähteä ihanien voikukkien tai lehtevän koivun perään. Myös tamma (oli neitokainen kiimassa tai ei) antaa herralle riittävän syyn muuttaa suuntaa. Yleensä Aamoksen kanssa riittää, että pitää narua turvan ympärillä. Kevätkiimojen aikaan orin suuhun voi sujauttaa ketjun. Kuljetus sentään sujuu ongelmitta, lastauskin yleensä. Lastatessa ainoa pelleily, jota voikko silloin tällöin harrastaa, on lastaussillan puoliväliin jumittaminen.

Niinä päivinä, kun ratsastajan ja Aamoksen ajatukset päivän liikunnasta menevät yksiin, ori on ehdottomasti tallin upeimpia ratsuja – etenkin koulupuolella. Hyvinäkään päivinä voikko ei anna mitään ilmaiseksi, vaan jokainen onnistunut väistö, hallittu takaosakäännös ja upea ravilisäys vaatii työtä, työtä, määrätietoisuutta ja vielä vähän lisää työtä. Aamos ei ole helppo, aloittelijaystävällinen ratsu, ennemminkin niitä hevosia, jotka vaativat ratsastajiltaan melkein enemmän kuin ovat itse valmiita tekemään. Siinä vaiheessa, kun ori tuo takasiaan alle ja liikkuu hiuksenhienoilla avuilla täsmälleen pyyntöjesi mukaan, olet valmis antamaan orille anteeksi koko viime kuun oikuttelut sekä alkutunnin kiukuttelut.
Ratsastaja saa olla tarkkana apujensa, etenkin painoavuista. Aamoksen mielestä jokainen vähänkään epäselvä apu on kehotus kiihdyttää nollasta sataan ja viilettää päättömästi ympäri kenttää tukka putkella. Niinä päivinä, kun kaahaaminen on ainoa voikon hyväksymä liikuntamuoto, ratsastajan ehdotukset pohkeenväistöistä sun muista kuitataan kuolainta puremalla ja lapa edellä puskemisella. Parhaimmillaan Aamos on tavattoman herkkä, ratsastajansa kanssa yhteistyötä tekevä hevonen, joka loistaa etenkin mielettömillä lisätyillä askellajeillaan. Vaativa B -tasoinen ori on omalla tasollaan erinomainen, varma suorittaja – siis silloin, kun sitä sattuu huvittamaan.

Esteillä Aamoksen kapasiteetti ja osaaminen eivät ole aivan yhtä korkealla. 80cm radat sujuvat ihan hyvällä tyylillä (ok ponnistus ja jalkatekniikka, ori saisi käyttää kaulaansa ja selkäänsä paremmin). Aamos ei hahmota ponnistuspaikkoja kunnolla, vaan räiskii helposti menemään vähän mistä sattuu rynnättyään ensin esteelle aivan liian lujaa. Ratsastaja saakin tehdä tosissaan töitä pienhevosen menohalujen suitsimiseksi. Ketterä, nopea voikko hakkaa monet kilpakumppaninsa nopealla uusinnalla, mikäli perusrata on mennyt nappiin. Aamos kun ei turhan paljon esteitä varo; puomit kolisevat jos kolisevat, ei sen niin väliä! Kyllä se este siitä tieltä hajoaa, jos hyppykorkeus ei ihan riittänytkään.
Maastossa Aamos ei säpsy sen enempää fasaaneita kuin naapurin tuulipuvussa sauvakävelevää rouvaa. Menohaluja on jälleen kuin milläkin F1-autolla, haaveet rauhallisista käyntilenkeistä saa unohtaa heti alkuunsa. Peltolaukat ovat Aamoksen mielestä aivan parasta ajanvietettä. Lisäksi pienhevonen on osoittautunut oivaksi hiihtoratsastushevoseksi. …kunhan on sitä mieltä, että suksipellen kiskominen on soveliasta puuhaa. Se ei ole sitä aivan jokaisena talvipäivänä.

Kisareissut Aamoksen kanssa voivat olla kamalia tai ihania. Mikäli voikolla on niskojennakkelu et tukkaputkilaukka -päivä, mistään ei tule mitään, vaikka ratsastaja mitä tekisi. Orin ollessa yhteistyöhaluisempi etenkin koulukisoista lähdetään usein ruusuketta rikkaampana. Aamos on näyttävä, karismaattinen esiintyjä, joka jää varmasti katsojien ja tuomareiden mieleen! Milloin positiivisesti, milloin… vähemmän positiivisesti.

Kiitos luonteesta Lissu T!


© VRL-01811

Sukuselvitys

i. Runon Aamurusko
vkk, 151cm
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I*, YLA1
ii. Amoriinin Ruska
prt, 145cm
KRJ-II, ERJ-II, Jälk. B
iii. Aamori
iie. Mimma-Maarit
ie. Jäätanssin Kaiku
rnvkk, 155cm
KRJ-I, ERJ-I
iei. Jääkaiku
iee. Taian Sini
e. Mäkisuon Heissulivei
rn, 145cm
KRJ-I, SLA-I, Jälk. C
ei. Hymy
rn, 147cm
eii. Virne
eie. Elviira
ee. Hellän Hely
rt, 142cm
eei. Hellän Häly
eee. Sulo-Sikermä
Isälinja: Amoriinin Ruska - Emälinja: Hellän Hely

Jälkeläiset

Aamoksella on 3 jälkeläistä; 1 ori, 2 tammaa.
Syntymäaika Skp. Nimi Saavutukset Emä Omistaja
28.02.2018 o. Runon Tähtihurmos SV-I, KTK-kelp. Runon Tähtipöly Runoratsut
09.10.2017 t. Runon Mitra saavutukset Kuuralehdon Misla Lissu T.
11.08.2017 t. Aivas-Tus KTK-II Järky-Tys Susiraja


Kilpailukalenteri

40 KRJ-sijoitusta
14.03.2016 KRJ, Fiktio, Vaativa B, 1/40
18.03.2016 KRJ, Nietos, Helppo A, 4/30
20.03.2016 KRJ, Fiktio, Vaativa B, 2/40
21.03.2016 KRJ, Vindemia, Helppo A, 6/40
24.03.2016 KRJ, Vindemia, Helppo A, 2/40
24.03.2016 KRJ, Heljävirta, Helppo A, 2/40
26.03.2016 KRJ, Heljävirta, Helppo A, 4/40
27.03.2016 KRJ, Vindemia, Helppo A, 2/40
27.03.2016 KRJ, Fiktio, Vaativa B, 2/40
30.03.2016 KRJ, Heljävirta, Helppo A, 3/40
02.04.2016 KRJ, Mörkövaara, Vaativa B, 1/40
04.04.2016 KRJ, Whitehall, Vaativa B, 2/40
04.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 5/40
04.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 5/40
06.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 3/40
06.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 6/40
07.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 3/40
07.04.2016 KRJ, Satumaja, Vaativa B, 5/30
07.04.2016 KRJ, Viisikko, Vaativa B, 5/30
07.04.2016 KRJ, Whitehall, Vaativa B, 3/40
08.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 3/40
09.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 4/40
09.04.2016 KRJ, Satumaja, Vaativa B, 4/30
11.04.2016 KRJ, Whitehall, Vaativa B, 3/40
11.04.2016 KRJ, Whitehall, Vaativa B, 5/40
11.04.2016 KRJ, Viisikko, Vaativa B, 3/30
12.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 4/40
14.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 4/40
15.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 5/40
15.04.2016 KRJ, Whitehall, Vaativa B, 3/40
15.04.2016 KRJ, Hervannan Oriasema, Vaativa B, 5/30
16.04.2016 KRJ, Hervannan Oriasema, Vaativa B, 2/30
16.04.2016 KRJ, Huvitutti, Vaativa B, 2/30
16.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 6/40
17.04.2016 KRJ, Heljävirta, Helppo A, 5/40
18.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 4/40
18.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 6/40
18.04.2016 KRJ, Heljävirta, Helppo A, 1/40
20.04.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 6/40
20.04.2016 KRJ, Huvitutti, Vaativa B, 5/30

40 ERJ-sijoitusta
02.03.2016 ERJ, Mörkövaara, 80cm, 2/50
27.03.2016 ERJ, Mörkövaara, 80cm, 4/50
10.04.2016 ERJ, Hervannan Oriasema, 80cm, 4/30
12.04.2016 ERJ, Huvitutti, 80cm, 3/40
13.04.2016 ERJ, Hervannan Oriasema, 80cm, 4/30
14.04.2016 ERJ, Hervannan Oriasema, 80cm, 3/30
17.04.2016 ERJ, Hervannan Oriasema, 80cm, 1/30
18.04.2016 ERJ, Runoratsut, 80cm, 4/30
20.04.2016 ERJ, Huvitutti, 80cm, 6/40
21.04.2016 ERJ, Runoratsut, 80cm, 2/30
21.04.2016 ERJ, Runoratsut, 80cm, 2/30
23.04.2016 ERJ, Runoratsut, 80cm, 5/30
27.04.2016 ERJ, Runoratsut, 80cm, 1/30
03.05.2016 ERJ, Metsovaara, 80cm, 3/31
11.05.2016 ERJ, Metsovaara, 70cm, 3/28
21.05.2016 ERJ, Metsovaara, 80cm, 3/40
22.05.2016 ERJ, Metsovaara, 80cm, 1/40
23.05.2016 ERJ, Metsovaara, 80cm, 6/40
27.05.2016 ERJ, Metsovaara, 80cm, 1/40
30.05.2016 ERJ, Metsovaara, 80cm, 4/40
12.02.2018 ERJ, Ratsutalli Lilja, 80cm, 1/30
19.02.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 5/30
20.02.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 3/30
20.02.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 3/30
23.02.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 3/30
24.02.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 5/30
27.02.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 1/30
01.03.2018 ERJ, Ratsutalli Lilja, 70cm, 4/28
02.03.2018 ERJ, Ratsutalli Lilja, 70cm, 2/28
03.03.2018 ERJ, Holmberg, 60cm, 5/40
03.03.2018 ERJ, Holmberg, 60cm, 4/40
04.03.2018 ERJ, Ratsutalli Lilja, 70cm, 5/28
05.03.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 4/30
05.03.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 2/30
06.03.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 3/30
09.03.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 2/30
09.03.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 3/30
10.03.2018 ERJ, Holmberg, 60cm, 6/40
23.03.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 4/30
25.03.2018 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 2/30


© Cherie (1, 2), lisenssi

Päiväkirja

Ei vielä merkintöjä.


VIRTUAALITALLI // VIRTUAALIHEVONEN
© Runoratsut