Kierros tallialueella

Runoratsujen tilukset sijaitsevat virtuaalisessa Varsinais-Suomessa. Alueella on kaksi tallirakennusta, joista yksi on tammoille, toinen oreille. Pihapiiristä löytyvät niin tilavat tarhat, pihatot kuin laitumet, joissa hevoset ulkoilevat vuodenajan mukaan joko puoli- tai kokopäiväisesti. Suurella piha-alueella on myös tilava maneesi ja aidattu ja valaistu ratsastuskenttä. Molempien yhteydestä löytyvät kattavat estevarastot. Alueelta löytyy myös kävelytyskone. Ja koska virtuaalimaailmassa kaikki on mahdollista, Runoratsujen ympärillä aukeaa myös lukemattomat, upeat maastoreitit mahtavissa saaristomaisemassa.

Tallin pääjehu Melina on hieman alle neljissäkymmenissä huiteleva kahden lapsen äiti. Nainen on luonteeltaan avoin ja peruspositiivinen, mutta nälkä tai muut epäonniset vastoinkäymiset saattavat nostaa pinnan alla kytevän temperamentin esiin. Naisella on lähes kolmen vuosikymmenen kokemus hevosista, ja hän on kouluttanut ja kilpailuttanut hevosia yli kymmenen vuoden ajan. Runoratsujen tiluksilla häärii myös Melinan aviomies Lauri ja parin 8- ja 6-vuotiaat lapset, Emilia ja Katri. Lauri on kätevä käsistään ja pyöriikin usein tallilla yleismiehen ja remonttireiskan roolissa. Mies on myös fanaattinen valokuvaaja. Emilia ja Katri ovat reippaita ja aurinkoisia lapsia, joista on kasvamassa hyvää vauhtia tomeria hevosenkäsittelijöitä.

Historian havinaa

Runoratsujen taival alkoi lokakuussa 2014. Oman tyylin löytäminen kesti kuitenkin tovin, mikä näkyi useina ulkoasun vaihdoksina ja lähes kaiken mahdollisen kokeilemisena. Niinpä Runoratsuissa järjestettiinkin ensimmäisen vuoden aikana huimat 300 jaoksen alaista kilpailua. Kasvattejakin syntyi yli kahdeksankymmentä, kun kasvatusroduksi varmistuivat viimein suomenhevoset erinäisten ponikasvattien sijaan. Yksivuotissynttäreiden häämöttäessä Melina havahtui kuitenkin siihen, että tulee polttamaan sekä itsensä että tallinsa todennäköisesti loppuun, mikäli jatkaa samaa tahtia. Niinpä nainen fiksaili malttamattomana luonteena ulkoasua vielä kerran ja peitteli sen jälkeen rakkaat Runoratsut 1-vuotis synttäreiden tienoilla talviunille. Paksun peiton alla ei tullut kuitenkaan Muumilaakson talven tavoin hiljaista, vaan ahkera kisaamisen ja ihanien varsojen suunnittelu jatkui omalla painollaan.

Kun suurin näyttämisen halu oli selätetty, tilanne alkoi tasaantua. Keväällä 2016 Runoratsut vastasivat jo hyvin pitkälti naisen pitkäaikaista unelmaa tallillisesta toinen toistaan upeampia kiiltokuvaponeja - tai kiiltokuvasuomenhevosia. Teimme keväällä 2016 myös kasvatustoimintaa selkeyttävän linjauksen siirtyessämme pääpainoisesti koulusuomenhevosten kasvattamiseen, ja seuraavaksi tavoittelemmekin jo KRJ:n kasvattajapalkintoja.

Vanhoja ulkoasuja

Ensimmäiset ulkoasut olivat niin yksinkertaisin kyhäelmiä, ettei niistä tullut otettua edes muistoa talteen. Pääväri vaaleanpunainen on kulkenut kuitenkin mukana alusta alkaen. Pitämällä hiirtä kuvan päällä, näet koska ulkoasu on ollut käytössä.

Ulkoasu © Runoratsut | Kuvat © VRL-01811 ja Anniina N.
Runoratsut on virtuaalitalli. Sivujen kaikenlainen kopioiminen on kielletty.