Runoratsut
Runoratsut
pääsivumiljöötammatoritkasvatus

Runon Illusia

SV-I
Virallinen nimiRunon Illusia "Iines" Säkäkorkeus, väri148cm, kulomusta
RekisterinumeroVH17-018-1139 Koulutustaso, lajiHeB, noviisi, koulu- ja valjakkop.
Syntymäaika, ikä06.06.2017 | 10-vuotias OmistajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Rotu, sukupuoliSuomenpienhevonen, tamma KasvattajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Palkittu arvonimellä SV-I heinäkuussa 2017
(32,4 pistettä, 2-vuotiaat)


Etsin muutamalle tallin tammalle ulkopuolia oreja, ajatuksena pistää yhdistelmistä syntyneet varsat tallin kasvattimyyntiin. Tykästyin kuitenkin niin kovin pieneen, tummanruunikkoon tammaan, joka syntyi kesäkuun alussa yhdistelmästä Inkerelli ja Vienolan Priimus, että päätin jättää tamman kotiin. Runon Illusia osoittautui jo varsana helpoksi ja tasaiseksi hevoseksi. Tamma on vanhempiensa tavoin omiaan kouluratsuna ja valjakkoajossa, ja sen tasaisen luonteen puolesta Iines on kaikkiaan kiva lisä tallin tammajoukkoon. Uskon vahvasti, että Iines tulee vaikuttamaan Runoratsujen sukulinjoissa vielä vuosienkin kuluttua.

Iinestä leppoisempaa hevosta saa hakea. Toisaalta kiva ja tasainen luonne oli ennustettavissa, sillä sekä tamman isä, että emä ovat luonteeltaan kuin koiria; seurallisia, ystävällisiä ja äärimmäisen tottelevaisia. Iineksen saa vääntää vaikka solmuun, ilman että tamma pahastuu. Mitkään hoitotoimenpiteet eivät tuota tamman kanssa pienintäkään päänvaivaa, ja tumma, pienikokoinen tamma vastaakin luonteeltaan sitä mielikuvaa, jollaisena muistan ratsastuskoulun leppoisimmat, eläkeikää lähestyvät tuntiponit. Iines on kuin menneiden vuosien lempihoitohevonen, jota muistelee vielä vuosienkin päästä suurella lämmöllä.

Iines sopii mielikuvaan menneiden vuosien tunti- tai hoitoponista myös sen puolesta, että satuloitaessa sen on aina vähän pullisteltava, eikä meno kentälläkään ole varsinaisen reipasta. Iinestä voisi kuvata jopa laiskaksi, ja mikäli sen kanssa haluaa tehdä muutakin kuin kiertää kaviouralla kirjaimellisesti kulmat oikoen ympyrää, vaatii tamman ratsastaminen vaivannäköä. Pienellä raipan muistuttelulla ja napakalla ratsastuksella Iines yltää jo ihan mukiinmeneviin suorituksiin, vaikkei se kouluratsuna ylläkään vanhempiensa tasolle. Iineksellä ollaan kisattu helpon B:n luokissa, ja tamma onkin ollut mitä parhain ja opettavaisin kisaratsu 8-vuotiaalle tyttärelleni.

Valjakkoajossa Iines on todella kuuliainen ja tottelevainen, ja uskoisin sen vetävän pieniä kärryjä vaikka koirien agilityesteiden yli, jos tilanne sitä vaatisi. Iines tuntuu nauttivan kärryjen kanssa työskentelystä, ja pieni tamma etenee tehtävästä toiseen päättäväisesti, pienet töppöjalat kipittäen ja korvat hörössä. On ollut hienoa seurata, miten tyttäreni on päässyt tutustumaan myös valjakkoajon saloihin Iineksen kanssa. Kaksikko on napsinut noviisitason yksilöluokista sijoituksia hyvää tahtia, pärjäten parhaiten koulu- ja tarkkuuskokeissa.

Mielenvirkistyksen vuoksi Iineksellä hypellään kotona toisinaan myös pikkuesteitä ja käydään ahkerasti maastossa. Tamman pyöreässä selässä on mukava istua, vaikka kyyti ei hurjasta pikkujalkojen töpötyksestä johtuen aina olekaan kovin tasaista. Kaikkiaan Iines on kuitenkin ihana, monipuolinen pienhevonen, joka tuntuu perineen vanhemmiltaan paljon hyviä puolia.

Sukuselvitys

i. Vienolan Priimus
m, 157cm
KRJ-I, SLA-I
ii. Patriarkka
m, 159cm
iii. Kehräsaaren Pomotus m, 160cm
iie. Wilhelmiina trn, 160cm
ie. Pohjolan Kiritta
rt, 152cm
iei. Pohjolan Pansiimi rt, 153cm
iee. Pohjolan Kriisiä trn, 158cm
e. Inkerelli
prt, 147cm
KTK-II, KRJ-I, VVJ-I, SLA-I
ei. Hippari
rt, 148cm
eii. Hippunen rt, 148cm
eie. Valinkka rt, 148cm
ee. Inkan Aarre
vkk, 147cm
eei. Viljamäen Aatos vkk, 143cm
eee. Inkeri rn, 148cm
Isälinja: Vienolan Priimus - Emälinja: Inkerelli

Jälkeläiset

Iineksellä on 4 jälkeläistä; 2 oria, 2 tammaa.
Syntymäaika Skp. Nimi Saavutukset Isä Omistaja
27.02.2018 o. Runon Kuunappa saavutukset Runon Kuurima Vuorna
21.01.2018 o. Runon Aulis SV-I Runon Aapeli Runoratsut
02.12.2017 t. Runon Inkeri saavutukset Vaniman Casper Aittalan talli
01.10.2017 t. Runon Inessa SV-I Tuikun Preemio Kievarinkuja


Kilpailukalenteri

40 KRJ-sijoitusta
21.06.2017 KRJ, Fiktio, helppo B, 2/40
21.06.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 1/30
28.06.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 4/30
29.06.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 4/30
01.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 4/30
01.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 3/30
02.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 5/30
03.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 5/30
06.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo C, 4/30
10.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo C, 4/30
11.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 3/30
12.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 1/30
12.07.2017 KRJ, Maana, helppo C, 6/40
13.07.2017 KRJ, Fiktio, helppo B, 5/40
13.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo C, 2/30
13.07.2017 KRJ, Belja Trakehners, helppo B, 5/30
13.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 5/30
13.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 3/30
14.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 2/30
14.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 1/30
15.07.2017 KRJ, Maana, helppo C, 3/40
15.07.2017 KRJ, Maana, helppo B, 2/40
16.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 2/30
16.07.2017 KRJ, Fiktio, helppo B, 3/40
17.07.2017 KRJ, Belja Trakehners, helppo B, 3/30
18.07.2017 KRJ, Fiktio, helppo B, 2/40
18.07.2017 KRJ, Maana, helppo B, 5/40
19.07.2017 KRJ, Maana, helppo B, 2/40
20.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo C, 5/30
20.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 3/30
22.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 3/30
04.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 1/30
09.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 4/30
10.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 1/30
13.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 5/30
13.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 5/30
16.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 1/30
17.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 3/30
17.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 1/30
19.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 4/30

42 VVJ-sijoitusta, joista 2 Cup-sijoitusta
01.07.2017 VVJ, Koistila, noviisi, 1/30
01.07.2017 VVJ, Koistila, noviisi, 3/30
02.07.2017 VVJ, Koistila, noviisi, 2/30
03.07.2017 VVJ, Koistila, noviisi, 1/30
05.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 1/25
09.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 5/25
06.07.2017 VVJ, Koistila, noviisi, 5/30
15.07.2017 VVJ, Wyat Shetlands, noviisi, 5/35
15.07.2017 VVJ, Koistila, noviisi, 3/30
16.07.2017 VVJ, Koistila, noviisi, 2/30
19.07.2017 VVJ, Wyat Shetlands, noviisi, 5/35
21.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 3/19
23.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 1/19
23.07.2017 VVJ, Wyat Shetlands, noviisi, 5/40
24.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 4/19
25.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 3/19
25.07.2017 VVJ, Wyat Shetlands, noviisi, 3/40
26.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 2/19
27.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 3/19
30.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 2/19
30.07.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 4/19
30.07.2017 VVJ, Wyat Shetlands, noviisi, 4/40
03.08.2017 VVJ, Escorant Trakehners, noviisi, 1/30
04.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 4/30
06.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 2/30
06.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 4/30
07.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 4/30
07.08.2017 VVJ, Escorant Trakehners, noviisi, 3/30
09.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 1/30
09.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 1/30
12.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 1/30
13.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 5/30
13.08.2017 VVJ, Escorant Trakehners, noviisi, 4/30
16.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 5/30
19.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 1/30
20.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 5/30
21.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 3/30
22.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 2/30
24.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 5/30
30.08.2017 VVJ, Mörkövaara, noviisi, 2/30
31.07.2017 VVJ-Cup, Wyat Shetlands, noviisi, 2/116
28.02.2018 VVJ-Cup, Wyat Shetlands, noviisi, 4/71

Päiväkirja

Ei vielä merkintöjä.


VIRTUAALITALLI // VIRTUAALIHEVONEN
© Runoratsut