Suvilahden Lyyra

† Lyyra päästettiin vihreimmille laitumille 20.01.2017 ♥
Virallinen nimi Suvilahden Lyyra "Lyyra" Säkäkorkeus, väri 150cm, punarautias
Rekisterinumero VH13-018-1080 Koulutustaso, laji Helppo A, kouluratsastus
Syntymäaika, ikä 30.06.2013 | 18-vuotias Omistaja Melina VRL-11408, Runoratsut
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma Entinen omistaja Nenna, Arvolaakso (tuonut melissa)
KRJ-II, Jälk. B
20.12.2015 - Palkittu arvonimellä KRJ-II  (6 + 40 + 17 + 20 + 12 = 95p.)

27.11.2016 - VSR:n Jälkeläisluokka B myönnetty

Luonnekuvaus

Myönnän olevani toisinaan hieman pinnallinen. Niin kävi myös Lyyran kanssa, sillä ostin tamman vain sen kauniin nimen ansiosta. Myöhemmin Lyyra on osoittautunut kuitenkin hintansa väärtiksi ostokseksi, ja vaikka tamma onkin vähän sellainen oman tiensä kulkija, on se kyllä löytänyt järkkymättömän paikkansa omasta jalostusohjelmastamme; miten ihanalta kuulostaakaan Runon oma Lyyra-linja! Lyyra, Lyriikka, Lyyria.. Väännöksiä riittää loputtomiin. Itseasiassa kuvittelinkin alkuun ostavani Lyyran vain ja ainoastaan jalostustammaksi, mutta tilanne on alkanut näyttää nyt siltä, että päädymme vielä jonain päivänä sittenkin kouluratsastusjaoksen arvioitaviksi. Lyyran entinen omistaja Nenna kuvaili tätä yllätyksellistä tammaa seuraavin sanoin:

"Lyyra on itsekseen viihtyvä neitokainen, joka suhtautuu vähän varautuen kaikkiin uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Luottamuksen punominen saattaa ottaa aikansa, mutta sinnikkyys todellakin palkitaan. Kun tamman luottamuksen ja ystävyyden on kertaalleen puolelleen saanut, ei sitä menetä sitten millään. Oman ihmisensä kanssa Lyyra on hyväntuulinen höppänä, joka nauttii läheisyydestä. Muiden hevosten kanssa tämä tulee myös toimeen kohtalaisesti, mutta pääasiassa tamma tarhailee yksistään, jotta pääsee rauhoittumaan tarvittaessa.

Varustaessa Lyyra nostelee päätään korkeuksiin ja vyötä kiristäessa pullistelee mahaansa aivan tajuttomasti. Kun nämä vaikeuden on kuitenkin selätetty ja tamma talutettu tallista pihalle, on aivan toinen ääni kellossa: se nöyrä ja kuuliainen ääni. Tutun ihmisensä kanssa Lyyra toimii parhaiten ja tällöin se taipuukin vaativiinkin kuvioihin taitavasti. Valitettavasti vain kilpailupaikkojen hälinä tätä hieman jännittää liiaksi, niin kilpailu-uralla keskitytään vain helppo A:n luokkiin. Esteiden hyppelystä Lyyra pitää vaihtelevalla menestyksellä. Toisina päivinä se hyppää rohkeasti yli metrinkin oksereista, kun taas seuraavana päivänä 40cm ristikko tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä esteeltä. Maastossa Lyyra askeltaa varoen ja ympäristöään tarkkaillen eikä sen kanssa kannatakkaan yksistään lähteä minnekään, etenkään uusia paikkoja koluamaan."

Sukuselvitys

i. Julma-Justus
sh, rt, 152cm
ii. Julmistus sh, rt, 155cm
ie. Piivuon Fiona sh, rt, 149cm
e. Suvilahden Lempi
sh, rt, 154cm
ei. Ryytinä sh, rn, 152cm
ee. Lemmikki sh, rt, 156cm
i. Julma-Justus oli nimestään huolimatta kaikkea muuta kuin julma. Hyväluonteinen ori asui suurimman osan iästään Keski-Suomessa pienellä yksityistallilla, jossa se vietti rauhallista pihattoelämää ruunaporukassa. Justuksella kisattiin muutamat helpon B:n koulukisat seuratasolla, mutta pääosin se toimi omistajansa varmajalkaisena maastoratsuna. Ori oltiin myös ajokoulutettu, vaikka suvussa ei olekaan ravitaustaa. Justus astui elämänsä aikana vain kaksi tammaa, sillä se ei ollut erityisen nimekäs tai hyvärakenteinenkaan. Ori lopetettiin lopulta 18-vuotiaana vanhuuden mukanaan tuomiin vaivoihin.

e. Suvilahden Lempi oli varmajalkainen ja luotettava tuntiratsu Suvilahden tallilla. Rauhallinen tamma oli monen pikkutytön suosikki, sillä Lellellä, kuten tammaa tuolloin kutsuttiin, oli todella tasaiset askellajit ja kaiken lisäksi se oli kiltti kuin mikä. Tallin oma kasvatti pääsi toimittamaan itsekin siitostamman virkaa kahdesti, mutta isäoreiksi valikoitui melko nimettömiä oreja, jotka omistaja tunsi entuudestaan. Lempi jatkoi kahden varsan jälkeen vielä hetken tuntikäytössä, kunnes se myytiin eläkkeelle rauhalliseen yksityistalliin seurahevoseksi ja kevyeeseen maastoiluun. Lelle lopetettiin todella kunnioitettavassa 21-vuoden iässä sen mentyä lopulta vanhuuttaan niin huonoon kuntoon.

» Näytä koko sukuselvitys

Jälkeläiset

s. 03.06.2016 o. Runon Armas(SV-III, KEV-III) i. Valkaman Aarni om. VP VRL-14355
s. 01.05.2016 o. Runon Jalmari (SV-II) i. Kelmi-Jelmeri om. Melina VRL-11408
s. 01.12.2015 o. Runon Pistaasi i. Pismanteri om. Joe VRL-02528
s. 02.10.2015 o. Runo-Ruska (SLA-II, SV-III, KV-II) i. Amoriinin Ruska om. Liia VRL-11284
s. 03.08.2015 t. Runon Lyriikka (KRJ-I) i. Amoriinin Ruska om. Melina VRL-11408
s. 27.02.2014 o. Arvolaakson Tuiskaus (KRJ-I, VAR-II) i. Tuulen Tuiverrus om. Sachiyo VRL-11290

Sijoitukset

40 KRJ-sijoitusta
05.12.2013 Arvolaakso helppo A 5/30
05.12.2013 Arvolaakso helppo A 5/30
06.12.2013 Arvolaakso helppo A 5/30
09.12.2013 Arvolaakso helppo A 4/30
10.12.2013 Hiprakka helppo A 5/30
10.12.2013 Arvolaakso helppo A 2/30
11.12.2013 Hiprakka helppo A 2/30
11.12.2013 Arvolaakso helppo A 1/30
11.12.2013 Arvolaakso helppo A 2/30
12.12.2013 Arvolaakso helppo A 4/30
12.12.2013 Arvolaakso helppo A 2/30
13.12.2013 Arvolaakso helppo A 5/30
14.12.2013 Hiprakka helppo A 5/30
15.12.2013 Arvolaakso helppo A 2/30
15.12.2013 Arvolaakso helppo A 4/30
10.12.2013 Rhonwen helppo A 4/40
14.12.2013 Rhonwen helppo A 2/40
07.12.2013 Mewian Welsh helppo A 6/50
08.12.2013 Mewian Welsh helppo A 2/50
09.12.2013 Mewian Welsh helppo A 7/50
09.12.2013 Mewian Welsh helppo A 6/50
13.12.2013 Satulinna helppo A 5/40
14.12.2013 Satulinna helppo A 5/40
15.12.2013 Satulinna helppo A 4/40
14.01.2014 Mewian Welsh helppo B 4/50
06.02.2014 Mewian Welsh helppo B 2/50
31.01.2014 Mewian Welsh helppo A 5/50
01.02.2014 Mewian Welsh helppo A 4/50
04.02.2014 Mewian Welsh helppo A 7/50
07.02.2014 Mewian Welsh helppo B 7/50
10.02.2014 Mewian Welsh helppo B 7/50
10.02.2014 Ramya Ranch helppo A 3/100
10.02.2014 Mewian Welsh helppo A 6/50
19.02.2014 Mewian Welsh helppo A 1/50
12.03.2014 Haavelaakso helppo A 5/30
15.03.2014 Haavelaakso helppo A 3/30
18.03.2014 Haavelaakso helppo A 5/30
05.03.2014 Lille Stutteri helppo B 4/100
06.03.2014 Lille Stutteri helppo B 8/100
08.03.2014 Lille Stutteri helppo B 4/100

Päiväkirja

09.11.2015 - Jennin kouluvalmennuksessa
Olin vihdoin saanut tutun valmentajan, Jennin, kiinni ja sopinut treffit kotitallille maanantaiksi. Esitin toiveen valmennuksen sisällöstä jo etukäteen, joten tänään keskityttäisiin väistöihin ja taivutuksiin. Lämmittelin Lyyraa kaikessa rauhassa vaihtaessamme Jennin kanssa samalla tuoreimpia juoruja ja kuulumisia. Nainen kyseli uusimmista hevosostoksistani ja kertoi tulevansa mielihyvin katsastamaan miltä meno niidenkin kanssa näytti. Vaikka ratsastukseen ja kisaukseen on tullut vuosien saatossa melko rautainen rutiini, on aina mukava saada uusia näkökulmia ja neutraalia havainnointia omasta toiminnasta.

Lämmittelyjen jälkeen Jenni pistikin meidät töihin. Nainen huuteli kentän laidalta ohjeita ja minä asetin Lyyraa minkä ehdin. "Ulkopohje säätelee taivutusta hieman satulavyön takana, estää takaosaa työntymästä ulos ja ajaa ulkotakajalkaa eteen ja alle. Jos ratsastaja ei tue ulkoavuilla, avotaivutus ei onnistu!", kuulin Jennin huutavan. Kun saimme hyväksytyt suoritukset molempiin suuntiin, siirryimme seuraavaan tehtävään; pohkeenväistöön. Aloitimme ensin käynnissä. Jenni neuvoi minut kääntymään lyhyeltä sivulta ja väistättämään Lyyraa muutaman askeleen kohti pitkää sivua. Teimme saman harjoitteen molempiin suuntiin muutaman kerran ja siirryimme raviin. Lyyra oli hyvin hereillä ja säilytti tasapainonsa erinomaisesti sivuttaisliikkeessä, ja niinpä teimme viimeiset väistöt keskihalkaisijalta takaisin pitkälle uralle.

Aika kului taas kuin siivillä. Vähän pulskaan kuntoon päässyt Lyyra oli kuitenkin jo niin hyvässä hiessä, että päätimme jättää Jennin toivomat vastalaukat ja laukanvaihdot seuraavaan kertaan. Jäähdyttelin tamman ja pääsimme lopettamaan harjoitukset taas mukavaan onnistumisen tunteeseen. Sovimme seuraavan valmennuksen alustavasti ensi viikolle, jolloin kävisimme läpi vielä joitain vaikeuksia tuottaneita asioita ennen joulukuista krjl-koitosta.


04.11.2015 - Koulutuuppausta
Tänään olisi vuorossa omatoimista koulutuuppausta. Toivottavasti pääsemme kuitenkin ratsastamaan myös valmentajan valvovan silmän alla ainakin kertaalleen ennen KRJ:n laatuarvostelua, että kaikki menee sitten h-hetkellä varmasti putkeen. Aloitimme päivän treenit huolellisella alkulämmittelyllä. Annoin Lyyran kävellä alkuun pidemmin ohjin ja teimme välillä voltteja ja suunnanvaihdoksia lähinnä istunnan avulla. Kun tamma alkoi tuntua vetreämmältä, aloimme tehdä temponvaihteluita. Ravasimme ympäri kenttää pidentäen askelta aina lyhyellä sivulla ja lyhentämällä pitkällä sivulla. Kokeilimme myös muutaman ravi-pysähdys-peruutus-ravi -siirtymisen pitkän sivun keskellä.

Lyyra oli tänään hyvällä tuulella ja erinomaisesti kiinni jutun juonessa. Ajattelin, että se on oikeastaan aika kiva hevonen joistain kenkuista tavoistaan huolimatta. Ravityöskentelyn jälkeen annoin tamman kävellä hetken pidemmin ohjin ennen laukkatyöskentelyyn siirtymistä. Muistelimme tamman kanssa alkuun ihan vaan laukannostoja käynnistä ja ravista ja kun ne sujuivat molempiin suuntiin, siirryimme suurelle kahdeksikolle. Nostin laukan lyhyen sivun alusta ja käänsin Lyyran suurelle pääty-ympyrälle. Ympyrältä siirryimme kahdeksikolle ja väliin tuli kerrattua luonnollisesti myös laukanvaihtoja. En tiedä mihin aika aina hupenee, mutta kun olin vihdoin tyytyväinen suorituksiin ja vilkaisin kelloa, olimme työskennelleet kentällä jo tunnit. Väistöt ja taivutukset saisivat jäädä siis seuraavaan kertaan. Kävimme kävelemässä lyhyet loppuverryttelyt vielä maastossa ja lopetimme päivän harjoitukset hyvillä mielin.


02.11.2015 - Kuulumisia ja laatissuunnitelmia
Eihän tässä taas näin pitänyt käydä. Lyyran piti tulla meille vain ja ainoastaan jalostuskäyttöön, mutta tässä minä taas huomaan valmistelevani sitä joulukuun KRJ-laatikseen. Minkäs teet. Toisaalta lähtökohdat olivat tamman kohdalla jo niin hyvät, että tuntuisi ihan hassulta olla viemättä sitä lajinsa arvosteluun; tamma muutti meille kisauransa päättäneenä ja kerran varsoneena "puolivalmiina pakettina". Varsinainen eines. Lyyra on varsonut meillä ollessaankin jo kahdesti, joten kisa- ja jälkeläispisteet sitä myöten kunnossa. Valmennuksissahan meidän pitäisi vielä käydä. Suunnittelin jo pienen tovin hankkivani tammalle jopa vuokraajan, mutta luulen Lyyran haastavan luonteen tulevan hankkeen kanssa vastaan. Kyllähän tamman kanssa pärjää, mutta en tiedä saisiko kerran tai kaksi kertaa viikossa käyvä vuokraaja äksystä tammasta kovinkaan paljoa irti. Luottamuksen rakentaminen kun on tuntunut vievän omallakin kohdalla aikaa. Ehkäpä siis sovin muutamat valmennukset kotitallille ja ratsastan tamman itse läpi ennen joulukuisia näyttöjä - oman pyllyn alla kun Lyyra toimii sentään jo moitteetta.


28.10.2015 - Äiti-tytär maastoilua ja varsahaaveita
Sain 8-vuotiaasta Emilia-tyttärestäni jälleen kerran seuraa maastolenkille. Minä varustin alleni Lyyran ja Emilia olisi ehdottomasti halunnut ratsastaa äiti-tytär -teeman mukaisesti Lyyran pienhevoskokoisella varsalla, Lyriikalla. Pienen vääntämisen jälkeen sain tehtyä kuitenkin selväksi, ettei neljävuotias, eloisa tamma olisi kovin sopiva ratsu ala-asteikäisen maastokaveriksi. Niinpä Emilia kävi hakemassa varmajalkaisen ja hyvätapaisen Heijarin tarhastaan ja aloimme laittaa hevosia kuntoon. Vilkuilin toisella silmällä jatkuvasti miten Emilia pärjäsi orin kanssa, mutta olin huomannut jo aikaa sitten että tytöstä oli kasvamassa määrätietoinen ja luonteva hevosnainen. Kun hevoset oltiin puunattu ja varustettu talutimme ne tallin pihaan ja kipusimme selkään.

Emilia oli innoissaan tulevasta Halloweenista ja höpötti innoissaan suunnittelemastaan asusta. Asu tuntui pitävän sisällään kuitenkin niin useita elementtejä että ehdin tipahtaa puolessa välin kärryiltä. Jossain vaiheessa puheet siirtyivät jälleen Lyriikkaan jota Emilia olisi niin mielellään ratsastanut, "koska tamma on niin pieni ja söpö". Äkkiä tyttö alkoikin jo inttää, että eikö Lyriikasta ja Heijarista voitaisi suunnitella varsaa. Juttua tuli jo sellaisella tahdilla että koin parhaaksi ehdottaa pientä laukkapätkää. Jospa Emiliakin alkaisi keskittyä taas muihin aiheisiin. Laukkasimme pitkän hiekkatien päästä päähän ja siirryimme jälleen raviin. Emilia ratsasti edelläni ja muistutin häntä hetkittäin pitämään katseen edessä ja istunnan suorassa. Kiersimme tutuksi tulleen reitin Taattisten järven ympäri edeten milloin missäkin askellajissa ja saavuimme noin tunnin kuluttua takaisin tallin pihaan.

Emilia näytti unohtaneen varsapuheet ja säntäsi heti Heijarin hoidettuaan suunnittelemaan jälleen hurjaa Halloween-asuaan, mutta minä jäin miettimään Lyriikan ja Heijarin mahdollista varsaa samalla kun annostelin hevosten iltaruokia. Yhdistelmästä voisi kyllä syntyä hyvärakenteinen, osaava kouluratsu joka ei olisi varmasti kovin huonotapainenkaan. Suvullisestikin varsa olisi ihana, sillä siinä näkyisi niin omat kuin ystävätallin uudet sukulinjat. Runon Lyyria kuulostaisi kyllä aika kivalta.. Äkkiä huomasin jo ajattelivani, että voi kun siitä tulisi tamma.

Tämä on virtuaalihevonen! © Runoratsut
kuvat © luvat yksinoikeudella