Runoratsut
Runoratsut
pääsivumiljöötammatoritkasvatus

Naavaneito

Ch, KTK-II

© Suomen Hippos/ Merja Ahola-Turpeinen & pääkuva: Vapaita kuvia, lisenssi
Virallinen nimiNaavaneito "Nelli" Säkäkorkeus, väri147cm, tummanrautias
RekisterinumeroVH16-018-1409 Koulutustaso, lajiHeB, noviisi, koulu- ja valjakkop.
Syntymäaika, ikä25.08.2015 | 12-vuotias OmistajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Rotu, sukupuoliSuomenpienhevonen, tamma Tuoja & ent. omistajaSiguri, Heljävirta


Champion myönnetty syyskuussa 2017

Kantakirjattu palkinnolle KTK-II maaliskuussa 2017
(pisteet: 19 + 18 + 18 + 18 = 73p, P-suunta)


Historiaa: "Naavaneito on kuvankaunis tamma, josta on upean ulkonäön lisäksi myös jopa neljään eri lajiin. Nellin askeleet ovat valitettavan lyhyet, ja pahimmillaan kokemattoman ratsastajan alla tamma on etupainoinen puskuri, joten sen kapasiteetti on jäänyt vain helppo B -tasolle. Esteitä Nelli hyppää enemmän kuin mielellään, ja sillä onkin yllättävän pehmeät sekä joustavat askeleet. Myös kärryjen edessä tamma kulkee nöyränä, ja sillä on todella hyvä taito hahmottaa valjakkokisojen esteiden etäisyydet. Kaikin puolin Nelli on ihana tamma, jonka kanssa on mukava toimia päivästä toiseen sen hellän, muttan jekkuilevan luonteen ansiosta." - Heljävirta

Heljävirrasta Nelli päätyi omistukseeni Runoratsuihin, jossa aloimme kisaamaan sen kanssa tavoitteellisesti koulua ja valjakkoa, vaikka tamman kapasiteetti olisi takuulla riittänyt muihinkin lajeihin. Nelli on osoittanut nopeasti olevansa hurmaava tamma, ja sekä minä että tyttäreni olemme aivan myytyjä tästä taskukokoisesta, joskin myös aika persoonalliseksi osoittautuneesta hevosesta.


Nelli on todettu omalaatuiseksi pikkuhevoseksi, jonka kanssa pärjää maastakäsin aloittelevampikin harrastaja. Tamma pysyy hoidettaessa tyynesti paikallaan, eikä se tunnu säikkyvän mitään tai ketään. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön, ja Nelliä taluttaessa riimunnaru on syytä pitää napakasti kädessä, sillä neidolla on joskus tapana nostaa kytkintä tarpeeksi mehevän ruohotupsun nähdessään. Tammassa on myös voimaa kuin pienessä kylässä, sillä tällaiset tilanteet usein päättyvät siihen, että Nelli kurvailee vapaana pitkin tallinpihaa. Herkutteluun perso hevonen palaa kuitenkin nopeasti hoitajansa luo kauraämpäriä rapistelemalla. Muutoin tamma onkin mutkaton niin hoitaa, kengittää kuin lastata, eikä sen tulisi kai pieneen mieleenkään lähteä karkuteille, vaikka karsinan ovi olisikin unohtunut hoitajalta rakoselleen. Ilmeisesti sanonta "poissa silmistä, poissa sydämestä" pätee siis myös ruohotupsuihin.

Ratsuna tämä neito on monipuolinen, ja siitä löytyy ominaisuuksia aina alotteilijoiden ensiponista tikittäväksi aikapommiksi - ainakin melkein. Nelli ei hermostu vaikka ratsastajan avut olisivat hieman epämääräisiä, joten myös omat lapseni voivat matkustaa Nellin selässä ratsastuskentän aitojen sisäpuolella turvallisin mielin. Joskus Nelliä alkaa myös laiskottaa, ja tammaa joutuu hätyyttelemään pohkeella saadakseen sen kunnolla liikkeelle. Mikäli Nelli kuitenkin kokee ratsastajan kiusaavan itseään liiaksi, ovat muutamat pukkisarjat taatut. Tämän tamman kanssa maltti on siis valttia. Nelliltä löytyy kapasiteettia niin esteille, valjakkoon kuin kouluun, mutta omiaan se on ehdottomasti jälkimmäisinä mainituissa - vaikkakin kyseessä olisi vannoutuneen koulutuuppari-omistajan "puolueeton" mielipide. Nelli vaatii kuitenkin selkäänsä osaavan ja määrätietoisen ratsastajan, jotta etupainoisuus ja puskeminen saadaan taiottua ryhdikkääksi ja itseään kannattelevaksi hevoseksi. Kärryjen edessä tamma toimii kuitenkin nöyrästi, ja sen kanssa ollaan niitetty menestystä niin yksilö- kuin pariluokissa.

Maastossa tammalla on kuitenkin toinen ääni kellossa - ääni, joka ei kutsu ensikertalaisia luokseen. Silloin selkään suostuvat kiipeämään vain kokeneimmat, sillä vaikka Nelli ei säikykään mitään, tammaa saa tosissaan pidellä, ettei se ampaisisi pää viidentenä jalkana pierupukkilaukkaan. Maastossa tammalla on vuodenajasta riippumatta aina kevättä rinnassaan, enkä siis liioitellut kertoessani, että Nellistä todella löytyy sopiva vaihde niin kokeneelle kuin kokemattomammalekin ratsastajalle. Aikapommi-kohta saattoi tosin olla vähän liioittelua.

Sukuselvitys

i. Nuoskanuttu
rt, 147cm
ii. Rikkarölli rtkm, 148cm
ie. Neilikkainen rt, 143cm
e. Veekon Tinja
rn, 144cm
ei. Tuhto rn, 144cm
ee. Siljan Veeko rn, 142cm
Nellin suku on täynnä hurmaavia pienhevosia. Sukuselvitys tulossa.

Jälkeläiset

Nellillä on 3 jälkeläistä; 1 ori, 2 tammaa.
Syntymäaika Skp. Nimi Saavutukset Isä Omistaja
01.08.2017 t. Runon Havuneito saavutukset Havukuisma Kuuralehto
03.01.2017 o. Runon Aapeli SV-II Valkaman Aarni Runoratsut
20.11.2016 t. Runon Neilikka KTK-III, SV-II, VV-II, KV-III Jäksteri Tuulenpesä


Kilpailukalenteri

43 KRJ-sijoitusta, joista 3 Cup-sijoitusta
24.11.2016, Satumaja, Helppo B, 3/30
17.11.2016, Metsovaara, Helppo B, 6/40
14.11.2016, Metsovaara, Helppo B, 5/40
09.11.2016, Fiktio, Helppo C, 5/40
08.11.2016, Metsovaara, Helppo B, 5/40
07.11.2016, Metsovaara, Helppo B, 3/40
07.11.2016, Yentel ponies, Helppo B, 4/30
07.11.2016, Fiktio, Helppo B, 3/40
04.11.2016, Fiktio, Helppo C, 6/40
03.11.2016, Metsovaara, Helppo B, 4/40
01.11.2016, Fiktio, Helppo C, 3/40
20.09.2016, Wyat Shetlands, Helppo C, 5/50
20.09.2016, Koistila, Helppo C, 7/50
19.09.2016, Koistila, Helppo C, 2/50
18.09.2016, Koistila, Helppo C, 6/50
18.09.2016, Wyat Shetlands, Helppo C, 4/50
14.09.2016, Wyat Shetlands, Helppo C, 2/50
13.09.2016, Wyat Shetlands, Helppo C, 6/50
11.09.2016, Koistila, Helppo C, 3/50
11.09.2016, Koistila, Helppo C, 6/50
10.09.2016, Fiktio, Helppo B, 5/40
10.09.2016, Runoratsut, Helppo B, 3/40
08.09.2016, Runoratsut, Helppo B, 5/40
03.09.2016, Fiktio, Helppo B, 3/40
03.09.2016, Runoratsut, Helppo B, 6/40
01.09.2016, Runoratsut, Helppo B, 5/40
31.08.2016, Lilymoor, Helppo C, 3/13
29.08.2016, Ros Cirein, Helppo B, 3/30
28.08.2016, Wyat Shetlands, Helppo C, 5/50
28.08.2016, Ruuti, Helppo B, 1/30
27.08.2016, Ruuti, Helppo B, 4/30
26.08.2016, Ros Cirein, Helppo B, 5/30
25.08.2016, Wyat Shetlands, Helppo C, 7/50
25.08.2016, Runoratsut, Helppo B, 1/40
25.08.2016, Ros Cirein, Helppo B, 2/30
25.08.2016, Ruuti, Helppo B, 5/30
23.08.2016, Ruuti, Helppo B, 3/30
21.08.2016, Ros Cirein, Helppo B, 2/30
13.08.2016, Viisikko, Helppo B, 1/30
07.08.2016, Kilpailukeskus Stewart, Helppo C, 2/30
31.05.2017 KRJ-Cup, Savage, Helppo C, 1/177
30.06.2017 KRJ-Cup, Fiktio, Helppo C, 5/235
30.09.2017 KRJ-Cup, Savage, Helppo C, 14/137

45 VVJ-sijoitusta, joista 5 Cup-sijoitusta
25.10.2016, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 5/50
22.10.2016, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 2/50
16.10.2016, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 6/50
14.10.2016, Ros Cirein, Noviisi tarkkuus. 6/40
13.10.2016, Ros Cirein, Noviisi tarkkuus. 3/40
13.10.2016, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 4/50
11.10.2016, Metsovaara, Noviisi koulu. 2/50
30.09.2016, Metsovaara, Noviisi koulu. 4/48
29.09.2016, Metsovaara, Noviisi koulu. 6/48
27.09.2016, Metsovaara, Noviisi koulu. 3/48
26.09.2016, Metsovaara, Noviisi koulu. 6/48
24.09.2016, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 3/43
21.09.2016, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 3/43
21.09.2016, Metsovaara, Noviisi koulu. 2/48
21.09.2016, Ros Cirein, Noviisi koulu. 3/40
16.09.2016, Tuiskula, Noviisi koulu. 1/30
15.09.2016, Ros Cirein, Noviisi koulu. 4/40
12.09.2016, Tuiskula, Noviisi koulu. 5/30
11.09.2016, Ros Cirein, Noviisi koulu. 6/40
31.08.2016, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 3/40
27.08.2016, Breandan, Noviisi parivaljakko, 3/20
25.08.2016, Breandan, Noviisi parivaljakko, 1/20
24.08.2016, Breandan, Noviisi parivaljakko, 3/20
20.08.2016, Breandan, Noviisi parivaljakko, 4/20
20.08.2016, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 2/40
18.08.2016, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 4/40
30.07.2016, Metsovaara, Noviisi yhd. 1/30
29.07.2016, Metsovaara, Noviisi yhd. 1/30
28.07.2016, Huvitutti, Noviisi yhd. 4/30
27.07.2016, Breandan, Noviisi yhd. 2/33
26.07.2016, Huvitutti, Noviisi yhd. 2/30
24.07.2016, Huvitutti, Noviisi yhd. 4/30
24.07.2016, Breandan, Noviisi yhd. 3/33
23.07.2016, Huvitutti, Noviisi yhd. 5/30
22.07.2016, Huvitutti, Noviisi yhd. 1/30
19.07.2016, Bridgeroad, Noviisi koulu. 6/40
14.07.2016, Bridgeroad, Noviisi tarkkuus. 2/40
14.07.2016, Huvitutti, Noviisi yhd. 4/30
11.07.2016, Huvitutti, Noviisi yhd. 4/30
07.07.2016, Metsovaara, Noviisi koulu. 2/29
31.08.2016 VVJ-Cup, Tuiskula, Noviisi yhd. 7/104
30.09.2016 VVJ-Cup, Breandan, Noviisi yhd. 4/97
31.10.2016 VVJ-Cup, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 5/135
30.04.2017 VVJ-Cup, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 6/84
31.07.2017 VVJ-Cup, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 5/116

2 VSR-sijoitusta
31.10.2017 VSR-Cup, valjakko, Noviisi yhd. 5/30
31.10.2017 VSR-Cup, koulu, Helppo C, 6/47

Näyttelymenestys
05.08.2017 NJ, Tuulenpesä, irtoSERT, päätuomari: Vibaja
21.07.2017 NJ, Kärmeniemi, MVA-SERT (BIS4), päätuomari: Jannica
31.12.2016 NJ, Susiraja, irtoSERT, päätuomari: vaapu

Päiväkirja

Ei vielä merkintöjä.


VIRTUAALITALLI // VIRTUAALIHEVONEN
© Runoratsut