Runoratsut
etusivumiljöötammatoritkasvatus

Runon Pihka

KTK-II, SV-II

© luvat yksinoikeudella
Virallinen nimiRunon Pihka "Pihka" Säkäkorkeus, väri156cm, kulomusta
RekisterinumeroVH18-018-1649 KoulutustasoHeB, 100cm, helppo, noviisi
Syntymäaika, ikä20.08.2018   7-vuotias OmistajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Rotu, sukupuoliSuomenhevonen, tamma KasvattajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Kantakirjattu R-suunnalle 09/18 - 70 pistettä, KTK-II

Palkittu varsa-arvostelussa 09/18 - 25,55 pistettä, SV-II

Luonnekuvaus

Historiaa: Runoratsuihin syntyi elokuun loppupuolella soma musta tammavarsa. Sen emä on yksi suosikkihevosiani; pieni ja pippurinen Hengenvaaran Tina, jolla on sukunsa puolesta rahkeita pyrkiä vaikka presidentiksi. En keksinyt omasta tallistani Tinalle sopivaa puolisoa, joten päätin kääntyä varsa-asioissa Tinan kasvattajan puoleen. Iskin silmäni kolmepolviseen Hengenvaaran Topiakseen, jonka suku kuhisi upeita meriittihirmuja. Hapero kertoi Topiaksen olevan jo oikeastaan eläkkeellä näistä puuhista, mutta saimme Tinan kanssa erityisluvan vierailla tummanpuhuvan raudikon luona.

Kun soma musta tamma siis syntyi, mielessäni pyöri yhä vain yksi nimivaihtoehto, jota olin tarjonnut jo Haperollekin, kun kasvattaja osti Tinan ensimmäisen varsan. Nimi oli Platina. Niin kaunis nimi kuin se olikin, olin yhä sitä mieltä, ettei se oikein sopinut näin tumman varsan nimeksi. Niinpä nykäisin Haperoa jälleen WhatsAppin välityksellä hihasta, ja sainkin melkoisen listan nimiä, jotka kuvastivat tummia asioita. Lopulta poimin ehdotuksista Pihkan, ja niin saimme talliin jatkumoa menestyksekkäälle emälinjalle.

Pihka on luonteeltaan kaikin puolin ihana ja melko täydellinen hevonen. Se on kiltti kuin mikä ja helppo käsitellä, eikä tamma juuri hätkähdä erikoistilanteita. Hoitaessa se kurkistelee joko tyytyväisenä karsinan oven raosta muiden toimintaa, tai seisoo lunkisti paikoillaan käytävän puolellakin – tämän hevosen kanssa ei ole niin väliä, että kuka, miten ja missä sitä hoidetaan. Varustaessa tamma seisoo korvat tötteröllä paikoillaan ja odottaa kuin käpylehmä tai keinuhevonen, että hoitaja saa varusteet paikoilleen ja remmit kiinnitettyä.

Pihka on emänsä (tai koko sukunsa..) lailla osaava hevonen. Se oli varsasta asti äärettömän nopea oppimaan ja kaikkiaan tätä hevosta on mukava ratsastaa. Pihkalla on tasaiset askellajit ja luonnostaan hyvä tempo. En osaa oikeastaan edes eritellä missä lajissa se on omimmillaan, sillä tamma pärjää lajissa kuin lajissa. Kouluratsuna se on tarkka ja eteenpäinpyrkivä, mutta toisinaan tamma unohtuu tuijottelemaan maneesin muita ratsukoita, jolloin ohjasavut ja jarrut tuntuvat hetkeksi katoavan. Kunhan Pihka palaa takaisin pilvilinnoistaan, se on taas ihan menossa mukana. Kärryjen edessä Pihkalla on edelleen samat ässät kääräistynä pintelin mutkaan, ja se onkin valjakkoajossa oikein kuuliainen ohjastettava. Pihka toimii hyvin sekä yksilö- että pariluokissa.

Esteratsuna tamma on ajoittain turhankin huolellinen. Harvoin ongelma on se, etteikö lähestyminen olisi hyvä tai että puomit kolisisivat kannattimiltaan. Pikemmin Pihka ottaa esteiden ylityksen niin tosissaan, että sitä saa jo vähän hoputtaa esteiden välissä, että rata saadaan ratsastettua tavoiteajassa. Kenttäratsuna tämä tarkkuus ja varmuus ovat silti mielestäni Pihkan valttikortteja, sillä jännitän yhä tätä itselleni vieraammaksi jäänyttä lajia. Kunhan päästään ehjinä maaliin ja napataan silloin tällöin pari sijoitusta, olen oikein tyytyväinen.

Sukuselvitys

i. Hengenvaaran Topias
trt, 157cm
Ch, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, VSN W Ch
ii. Hengenvaaran Tuomas
prt, 158cm
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA1
iii. Hengenvaaran Hukkapätkä
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA2
iie. Hengenvaaran Talvikki
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-II, SLA-I, YLA2
ie. Hengenvaaran Hitu
prt, 147cm
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA1
iei. Hattuvaaran Hiidenpata
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-II, SLA-I, YLA1
iee. Vähäpellon Metka
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA1
e. Hengenvaaran Tina
klm, 146cm
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA2
ei. Fiktion Mokka
m, 144cm
KTK-III, VVJ-I, KERJ-I, KRJ-II, ERJ-II, SLA-I, YLA1
eii. Fridan Maitokahvi
KTK-III, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-III, VVJ-II, SV-I
eie. Fiktion Vanella
KTK-II, VVJ-I, SLA-I, YLA2, Jälk. C
ee. Erkinheimon Rautarouva
rt, 151cm
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I, YLA1
eei. Erkinheimon Mösiöö Seppo
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I, YLA1
eee. Erkinheimon Krokotiilinkyynel
KRJ-II, ERJ-II, VVJ-II, KERJ-III, SLA-I, YLA2
Isälinja: Vilunkivoitto (4) - Emälinja: Mielikuvituksen Tuote (4)

Jälkeläiset

0 kpl; 0 oria, 0 tammaa
Syntymäaika Skp. Nimi Saavutukset Emä Omistaja
00.00.2018 t/o. Varsan nimi saavutukset Isän nimi Omistaja
00.00.2018 t/o. Varsan nimi saavutukset Isän nimi Omistaja


Kilpailukalenteri

22 KRJ-sijoitusta, joista 0 Cup-sijoitusta
14.09.2018 KRJ, Brusque Ponies, Helppo B, 3/50
15.09.2018 KRJ, Brusque Ponies, Helppo B, 4/50
19.09.2018 KRJ, Brusque Ponies, Helppo B, 5/50
20.09.2018 KRJ, Brusque Ponies, Helppo B, 2/50
14.09.2018 KRJ, Huvitus, Helppo B, 1/30
17.09.2018 KRJ, Huvitus, Helppo B, 2/30
17.09.2018 KRJ, Huvitus, Helppo B, 1/30
24.09.2018 KRJ, Huvitus, Helppo B, 3/30
15.09.2018 KRJ, Ristikallio, Helppo B, 5/40
15.09.2018 KRJ, Ristikallio, Helppo B, 3/40
18.09.2018 KRJ, Ristikallio, Helppo B, 2/40
20.09.2018 KRJ, Ristikallio, Helppo B, 2/40
21.09.2018 KRJ, Ristikallio, Helppo B, 3/40
22.09.2018 KRJ, Ristikallio, Helppo B, 1/40
22.09.2018 KRJ, Ristikallio, Helppo B, 1/40
25.09.2018 KRJ, Ristikallio, Helppo B, 6/40
15.09.2018 KRJ, Sardonic, Helppo B, 2/40
17.09.2018 KRJ, Sardonic, Helppo B, 3/40
22.09.2018 KRJ, Sardonic, Helppo B, 4/40
23.09.2018 KRJ, Sardonic, Helppo B, 4/40
25.09.2018 KRJ, Sardonic, Helppo B, 1/40
28.09.2018 KRJ, Sardonic, Helppo B, 1/40

15 ERJ-sijoitusta, joista 0 Cup-sijoitusta
10.09.2018 ERJ, Hiivuri, 80cm, 3/30
11.09.2018 ERJ, Hiivuri, 80cm, 4/30
12.09.2018 ERJ, Hiivuri, 80cm, 5/30
16.09.2018 ERJ, Ruuvalli, 100cm, 2/40
18.09.2018 ERJ, Ruuvalli, 100cm, 1/40
16.09.2018 ERJ, Ristikallio, 100cm, 1/40
17.09.2018 ERJ, Ristikallio, 100cm, 4/40
17.09.2018 ERJ, Ristikallio, 100cm, 1/40
19.09.2018 ERJ, Ristikallio, 100cm, 2/40
21.09.2018 ERJ, Ristikallio, 100cm, 3/40
23.09.2018 ERJ, Ristikallio, 100cm, 4/40
25.09.2018 ERJ, Ristikallio, 100cm, 4/40
18.09.2018 ERJ, Brusque Ponies, 100cm, 5/40
19.09.2018 ERJ, Brusque Ponies, 100cm, 3/40
24.09.2018 ERJ, Brusque Ponies, 100cm, 4/40

20 KERJ-sijoitusta, joista 0 Cup-sijoitusta
02.09.2018 KERJ, Kototalli, Harraste, 1/19
03.09.2018 KERJ, Kototalli, Harraste, 4/19
06.09.2018 KERJ, Kototalli, Harraste, 3/19
11.09.2018 KERJ, Kototalli, Harraste, 4/19
14.09.2018 KERJ, Kototalli, Harraste, 2/19
18.09.2018 KERJ, Kototalli, Harraste, 3/19
20.09.2018 KERJ, Kototalli, Harraste, 3/19
26.09.2018 KERJ, Kototalli, Harraste, 2/19
28.09.2018 KERJ, Kototalli, Harraste, 3/19
09.09.2018 KERJ, Navaja, Tutustumislk, 1/28
17.09.2018 KERJ, Navaja, Tutustumislk, 5/28
24.09.2018 KERJ, Navaja, Tutustumislk, 4/28
25.09.2018 KERJ, Navaja, Tutustumislk, 3/28
14.09.2018 KERJ, Hiivuri, Helppo, 2/26
16.09.2018 KERJ, Syrjän Ratsutalli, Helppo, 4/30
19.09.2018 KERJ, Liljelund, Helppo, 4/23
19.09.2018 KERJ, Winterhold, Helppo, 5/27
29.09.2018 KERJ, Winterhold, Helppo, 3/27
30.09.2018 KERJ, Winterhold, Helppo, 3/27
26.09.2018 KERJ, Priton Budyonnys, Helppo, 6/50

20 VVJ-sijoitusta, joista 0 Cup-sijoitusta
09.09.2018 VVJ, Brunnby, Noviisi, 2/40
11.09.2018 VVJ, Prime Sporthorses, Noviisi, 4/30
12.09.2018 VVJ, Prime Sporthorses, Noviisi, 3/30
17.09.2018 VVJ, Prime Sporthorses, Noviisi, 2/30
18.09.2018 VVJ, Prime Sporthorses, Noviisi, 4/30
20.09.2018 VVJ, Prime Sporthorses, Noviisi, 1/30
13.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 3/30
14.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 3/30
19.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 5/30
20.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 2/30
23.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 4/30
23.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 3/30
24.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 5/30
25.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 4/30
27.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 3/30
28.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 5/30
29.09.2018 VVJ, Hornanhovi, Noviisi, 4/30
14.09.2018 VVJ, Huvitus, Noviisi, 1/30
16.09.2018 VVJ, Huvitus, Noviisi, 3/30
24.09.2018 VVJ, Huvitus, Noviisi, 3/30

2 VSR-sijoitusta
31.08.2018 VSR-Cup, Susiraja, 100cm, 6/79
30.09.2018 VSR-Cup, Susiraja, Helppo B, 2/79

Päiväkirja

5. lokakuuta 2018 :: Kantakirjattavana

Pakkasimme jälleen kimpsut ja kampsut kasaan kantakirjatilaisuutta varten. Mukaan lähti tälläkin kertaa kolme hevosta ja niiden joukko oli kaikkineen melko kirjava: nuori, vasta varsa-arvostelussa palkittu Pihka, kisauraansa päättelevä Kinuskikissa ja jo toinen jalka käytännössä haudassa oleva Käpykranaatti. Yksi joka sorttia. Käpy saavutti viimein kantakirjakelpoisuuden eräissä näyttelyissä, joten olihan se vielä vanhoilla päivillään kantakirjattava, kun siitä oli tullut muutamia astutuskyselyitäkin. Myös Kisu saavutti kantakirjakelpoisuuden sekä irtoSERTin, että isänsä saaman KTK-palkinnon myötä.

Päivä oli kaikkiaan onnistunut ja hevoset käyttäytyivät yllättävän hyvin, vaikka pelipaikalla riitti hälinää. Pihka nappasi odotetusti kakkospalkinnon, vaikkakin vain 70 pisteellä, kun taas Kävyn ja Kisun palkinnot olin kuvitellut toisinpäin. Käpy palkittiin 72 pisteellä KTK-II palkinnolla, kun Kisu jäi 65 pisteen saaliilla oman joukkomme hännille ja palkittiin III-palkinnolla. Olin jossain määrin yllättynyt, sillä Kisu nappasi irtoSERTin muistaakseni heti ensimmäisistä näyttelyistään, kun taas Kävyn kanssa saimme tahkoa ties kuinka monet näyttelyt ennen irtoSERTiä. Niin tai näin, tälläkin kertaa reissusta kotiuduttiin ihan hymyissä suin.


20. syyskuuta 2018 :: Hieno varsasyksy

Meille syntyi elo-syyskuun vaihteessa liuta varsoja ja niiden kanssa onkin pitänyt nyt kiirettä. Innostun aina jostain syystä astuttamaan kaikki tammat yhdellä kertaa, ja niinpä talliväellä on ollut kädet täynnä, kun kymmenestä varsasta peräti kahdeksan jäi suunnitellusti kotitallille. No, on näissä joukkovarsomissa sentään se hyvä puoli, että kun isommat varsaryppäät syntyvät pari kertaa vuodessa, eikä jatkuvasti ripotellen, välillä on niitäkin kausia, kun saa keskittyä lähinnä normiarjen klaaraamiseen.

Koska meillä oli tallillinen varsoja, lähdin peräti viiden varsan ja useamman hevosenhoitajan kanssa syyskuun suomenhevosten varsa-arvostelutilaisuuteen. Mukaan lähtivät 2-vuotiaat Pihka ja Urmas sekä 3-vuotiaaksi kääntyneet Aarre, Marie ja Viuhti. Nuorikkomme esiintyivät aivan poikkeuksellisen mallikkaasti, sillä lähdimme kotiin melkoisen palkintorivin kanssa! Pihka palkittiin SV-II palkinnolla, kun kaikki muut saivat ykköspalkinnot. Pihkaa selvästi jännitti ympärillä oleva hälinä, sillä se sai käytöksestä rakennearvostelussa vain 2/10 pistettä. Rakenteesta, suvusta ja muusta käytöksestä se sai ihan hyvät pisteet, jotka sentään vähän tasoittivat muuten mönkään mennyttä rakennearvostelua.

Yksi varsa joka loisti omistamme ylitse muiden, oli pienen pieni Marie. Se sai toiseksi parhaimmat pisteet 3-vuotiaiden luokassa, jääden alle yhden pisteen päähän tilaisuuden parhaasta 3-vuotiaasta.

Ensi kerralla mukaan lähtevät Eino, Vanessa ja Hurma, jotka saivat tällä kertaa jäädä vielä kotiin kasvamaan.


© Runoratsut :: Tämä on virtuaalitalli/ virtuaalihevonen
Tausta © Pixabay, Otsikon kuvat © VRL-01811 & scirlin