Runoratsut
etusivumiljöötammatoritkasvatus

Kaunon Pilvikirsikka

KTK-III, SV-I

© luvat kunnossa
Virallinen nimiKaunon Pilvikirsikka "Pilvi" Säkäkorkeus, väri156cm, rautias
RekisterinumeroVH17-018-0378 Koulutustaso, lajiHelppo A, kouluratsastus
Syntymäaika, ikä06.01.2017 | 14-vuotias OmistajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Rotu, sukupuoliSuomenhevonen, tamma KasvattajaKaunovaara

Saavutukset

Palkittu varsa-arvostelussa 03/17 - 33 pistettä, SV-I

Kantakirjattu R-suunnalle 07/17 - 69 pistettä, KTK-III

Luonnekuvaus

Pilvi on ratsuna todella osaava ja uskollinen, mutta toisinaan se on myös ihan auttamaton hölmö. Isänsä yliuteliaat geenit perinyt tamma tuntuu kyttäävän hetkittäin jopa omaa varjoaan, ja niinpä Pilvin kanssa saakin olla tarkkana, mikäli mielii säästää omat varpaansa innoissaan tanssahtelevalta hevoselta. Tarhasta hakiessa Pilvi astelee aina uteliaana ihmistä vastaan herkkujen toivossa. Tamman hyväuskoisuutta on kuitenkin käytettävä välittömästi hyväkseen, sillä mikäli sitä ei nappaa heti kiinni, Pilvi pinkoo karkuun huomattuaan, ettei herkkuja olekaan tarjolla. Kun tamman on saanut kiinni, se löntystää kuitenkin perässä kuin kiltti, vanha koira – ellei sitten bongaa jotain uutta ja mielenkiintoista matkan varrella.

Kuten mainittua, Pilvi on osaava ratsu. Se suorittaa kaikki tehtävät todella huolellisesti eikä ymmärrä fuskata ja jättää asioita puolitiehen, vaikka selässä istuisi osaamattomampikin ratsastaja. Jaksan yllättyä aina uudestaan siitä, miten paljon tämä sähläävä hevonen onkaan vuosien varrella oppinut. Vaikka ei sen kai pitäisi olla ihme, kun suku on täynnä toinen toistaan upeampia ja menestyneimpiä kouluhevosia. Muuten Pilvi onkin ratsuna aika tavanomainen, eikä sen kyydissä olo herätä sen suurempia tunteita suuntaan eikä toiseen; tammalla on tasaiset askellajit, se liikkuu eteenpäin omalla moottorillaan ja tekee mitä pyydetään. Kai näistäkin aineksista leivotaan huippuhevosia, mutta itse pidän Pilviä kivana keskitason harrastehevosena, vaikka sen kanssa ollaankin niitetty ihan kivaa kisamenestystä.

Maastossa tamma toimii parhaiten ryhmässä. Yksin ollessaan se ihmettelee kaikkea liikkuvaa aina puunlehdistä sunnuntailenkkeilijöihin, ja kyydissä saa olla jatkuvasti tarkkana. Kisapaikoilla tamma intoutuu tekemään usein liiallisen paljon tuttavuutta hevoskavereiden kanssa, eikä se tunnu aina ymmärtävän, kun kaverit luimistelevat ärsyyntyneen näköisenä. Kaikkiaan Pilvi on kuitenkin mukiinmenevä ja hyväsydäminen suomenhevonen, joka osaa ihastuttaa höntillä olemuksellaan.

Sukuselvitys

i. Kuuralehdon Humelur
rt, 158cm
KTK-II, KRJ-I, SLA-I, YLA2, SV-I
ii. Seljasaaren Hilmori
rt, 156cm
KRJ-I, SV-I, VAR-I
iii. Harmori
rt, 156cm
KRJ-I
iie. Hiluvinna
prn, 156cm
ie. Mäkisuon Amaria
rt, 158cm
KRJ-I, SLA-I, YLA1, SV-II, VAR-I
iei. Liinavuoren Eemeli
prt, 158cm
iee. Lumimetsän Aisla
rt, 154cm
e. Villahaan Pihla
rt, 153cm
SLA-II
ei. Villahaan Viljami
rt, 155cm
Jälk. C
eii. Viliskantti
trt, 152cm
KRJ-I, SLA-I, Jälk. C
eie. Naavan Nelli
rt, 151cm
ee. Fiktion Poutapilvi
rt, 154cm
KRJ-I, Jälk. C
eei. AGH Tuulenpuuska
rt, 162cm
Ch, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, YLA1, SLA-I, KTK-III, Jälk. A
eee. Paljetti
vkk, 164cm
KRJ-I, VVJ-I, YLA2
Isälinja: Harmori (3) - Emälinja: Paljetti (3)

Jälkeläiset

3 kpl; 1 ori, 2 tammaa
Syntymäaika Skp. Nimi Saavutukset Isä Omistaja
24.09.2018 t. Kaunon Pilvipouta saavutukset Kaunon Tohveliritari Kaunovaara
06.04.2018 t. Runon Pilvivadelma SV-I Hiiden Kirveli Runoratsut
06.12.2017 o. Runon Pilvitaateli SV-I, KTK-kelp. Runon Launo Tuulenpesä


Kilpailukalenteri

41 KRJ-sijoitusta, joista 1 Cup-sijoitus
08.03.2017 KRJ - KK Sitruuna - Helppo A - 2/30
09.03.2017 KRJ - KK Sitruuna - Helppo A - 3/30
11.03.2017 KRJ - KK Sitruuna - Helppo A - 2/30
11.03.2017 KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 6/40
11.03.2017 KRJ - Eelinniemi - Helppo A - 5/30
13.03.2017 KRJ - KK Sitruuna - Helppo A - 4/30
14.03.2017 KRJ - Ketunpolku - Helppo A - 3/30
17.03.2017 KRJ - Fiktio - Helppo B - 1/40
19.03.2017 KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 2/40
20.03.2017 KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 1/40
21.03.2017 KRJ - Fiktio - Helppo B - 5/40
21.03.2017 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 2/30
22.03.2017 KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 1/40
23.03.2017 KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 4/40
24.03.2017 KRJ - KK Stewart - Helppo A - 2/30
25.03.2017 KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 4/40
27.03.2017 KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 6/40
27.03.2017 KRJ - KK Stewart - Helppo A - 4/30
29.03.2017 KRJ - KK Stewart - Helppo A - 1/30
30.03.2017 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 2/30
30.03.2017 KRJ - Fiktio - Helppo B - 2/40
18.04.2017 KRJ - Hukkapuro - Helppo A - 5/30
23.04.2017 KRJ - Hukkapuro - Helppo A - 4/30
23.04.2017 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 7/50
24.04.2017 KRJ - Hukkapuro - Helppo A - 3/30
25.04.2017 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 3/50
26.04.2017 KRJ - Hukkapuro - Helppo A - 3/30
28.04.2017 KRJ - Hukkapuro - Helppo A - 2/30
30.04.2017 KRJ - Hukkapuro - Helppo A - 4/30
02.05.2017 KRJ - Hengenvaara - Helppo B - 4/50
03.05.2017 KRJ - Hengenvaara - Helppo B - 5/50
03.05.2017 KRJ - Hengenvaara - Helppo B - 3/50
10.05.2017 KRJ - Hengenvaara - Helppo B - 6/50
12.05.2017 KRJ - Hengenvaara - Helppo B - 7/50
15.05.2017 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 1/50
17.05.2017 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 4/50
18.05.2017 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 3/50
18.05.2017 KRJ - Hengenvaara - Helppo B - 4/50
26.05.2017 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 4/50
30.05.2017 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 3/50
31.07.2018 KRJ-Cup - Runoratsut - Helppo B - 17/267

Näyttelymenestys
12.05.2017 NJ, Susiraja, irtoSERT, pt: Kati

Päiväkirja

6. lokakuuta 2018 :: Kuulumisia ja tulevaisuudensuunnitelmia

Pilvi on ollut jo pitkän aikaa kisaeläkkeellä kouluratsastus-cupeja lukuun ottamatta. Niinpä se pääsi siirtymään luontevasti harraste- ja jalostuskäyttöön jo jokin aika sitten. Hankimme Pilville melko nopeasti ihan ikioman hoitajan sen päätettyä kisauransa, jolloin tuttu ja turvallinen ihminen on ollut vastaamassa tamman liikutuksesta ja hoitamisesta. Nyt näyttäisi myös siltä, että kaikki tamman varsat on varsottu, joten enää Pilvi nauttii pitkistä, rauhallisista maastolenkeistä ja oleilee päivät pitkät pihatossa. Pilvi on ollut koko meillä olonsa ajan ihanan mutkaton ja rehti tamma. Se hoiti kisauransa kunnialla loppuun ilman suurempia sairasteluja, ja oli mitä erinomaisin emä kaikille kolmelle varsalleen. On ollut hauska olla sinänsä tekemissä Pilvin kaikkien kolmen varsan kanssa, kun sen esikoisvarsa Pilvitaateli on asunut poikkeuksellisesti meillä viimeiset kuukaudet kisattavana. Keskimmäinen varsa jäikin meille suunnitellusti ja viimeisen varsansa tamma varsoi vastikään Kaunovaarassa.

Nyt Pilvillä alkaakin jo ikä kolkutella ja olisi korkea aika saada se vietyä laatuarvosteluihin. Tammalla on loppu- tai alkuvuodesta näytönpaikat kouluratsastusjaoksen ja suomenhevosten laatuarvosteluissa. Saa nähdä, vienkö sitä ollenkaan yleislaatuarvosteluun – kenties tyydymme vain kahteen ensin mainittuun. Ennen koitoksia voisin varata Pilville oman ajan, kun tuttu hevoshieroja tulee seuraavan kerran hoitamaan hevosiamme. Kenties yllytän Pilvin hoitajineen käymään muutaman kerran myös Jennin kouluvalmennuksessa, jotta Pilvillä on askelkuviot hallussa, kun sen pitäisi pistellä parastaan ratsastusosuutta arvioivien tuomareiden edessä.


4. lokakuuta 2018 :: Pilvin kolmas varsa

Hihkuin riemusta, kun Pilvi sai tilaisuuden tulla kolmannen kerran emäksi! Olin meille jääneen varsan jälkeen varma, ettei tamma enää varsoisi, mutta Pilvin oma kasvattaja halusi lainata sitä liisaukseen. Isänä toimi niin ikään Kaunovaaran oma kasvatti Kaunon Tohveliritari, Ringo, joka oli myyty jo varsana Vuornaan. Niinpä loimitin Pilvin ja suojasin sen jalat sovittuna päivänä valmiiksi kuljetusta varten. Hyppäsimme kyytiin pihaan kaartaneeseen traileriin, joka kuului Rukkaselle, jolloin astutusreissu pääsi alkuun.

Pilvi ei jäänyt vielä astutusreissulta kasvattajansa mukaan, vaan sovimme että veisin Pilvin muutaman kuukauden kuluttua Kaunovaaraan odottamaan varsomista. Siihen asti tamma sai meillä erityisen hellää huomiota ja oli mukava seurata sen vatsankasvatusta.

Syyskuun 24. päivä sain Rukkaselta viestin, jossa söpösteli aivan ihana, rautias tammavarsa! Varsa oli terve ja omatoiminen, mutta vähitellen vastaanottamani viestit alkoivat täyttyä surullisemmista uutisista - Pilvipoudaksi nimetty varsa sairasteli usein ja sitä jouduttiin käyttämään jatkuvasti klinikalla. Välillä jo pelättiin, ettei varsa selviäisi. Elämäniloinen Pouta taisteli itsensä kuitenkin terveeksi ja olin kiitollinen siitä, että varsa pääsi palaamaan takaisin sitä ikävöineen emänsä luokse. Olisi ollut aika kamala sattuma, mikäli pilvi-nimiteemaa jatkanut varsa olisikin lennellyt hevosenkelinä pilvien päälle. Onneksi varsan tarina päättyi hyvin ja saimme Pilvinkin hyvinvoivana takaisin kotiin, kun Pouta ylsi vieroitusikään.


9. huhtikuuta 2018 :: Kaksi pilvivarsaa

Otsikon muotoilu ei ehkä ole paras mahdollinen, sillä kyse ei suinkaan ole menehtyneistä varsoista. Kyse on nimiteemasta, jonka Kaunon Pilvikirsikka sai kunnian aloittaa. Nimiteema juontaa tosin juurensa jo aiemmista sukupolvista, mm. eei. AGH Tuulenpuuska ja ee. Fiktion Poutapilvi ovat sen innoittajina. Pilvikirsikan kaksi syntynyttä jälkeläistä on nimetty kyseistä nimiteemaa käyttäen. Tamman ensimmäinen varsa syntyi joulukuussa 2017 ja oli myynnissä Runoratsujen ja Villahaan yhteisillä joulumarkkinoilla, josta se sitten myytiin Tuulenpesään. Pilvin toinen varsa syntyi huhtikuussa 2018 ja jäi suunnitellusti kotitallille. Tammalla alkaakin olla jälkeläismäärä nyt mitä todennäköisimmin täynnä, sillä viime aikoina pitkäsukuisemmille hevosilleni on syntynyt vain kaksi varsaa. Osittain tämä johtuu epäedullisesta markkinatilanteesta, osittain siitä, ettei kotinkaan viitsisi jättää jokaisesta hevosesta useampaa jälkeläistä. Saa nähdä, miten nimilinjaa jatkuu uuden Pilvivadelman myötä.


© Runoratsut :: Tämä on virtuaalitalli/ virtuaalihevonen
Tausta © Pixabay, Otsikon kuvat © VRL-01811 & scirlin